Palvelutalon ovet pysyvät kiinni, vaikka omaiseni ei muista syödä eikä juoda

Helsinki on täynnä turvattomia, yksin kotonaan viruvia vanhuksia.

Moni on huolissaan kotona asuvien vanhusten hyvinvoinnista.

13.6. 2:00

Omaiseni asuu yksin kotona, ei muista syödä, ei juoda – eikä muista yhtään mitään muutakaan. Kotihoito kysyy 92-vuotiaalta etäyhteydellä: ”Oletko syönyt tänään?” ”Olen syönyt”, hän vastaa, vaikka ei ole. Mikään ei maistu, koska olo on heikko syömättömyydestä.

Hän on päivästä toiseen samoissa vaatteissa, kieltäytyy suihkusta ja käpertyy omaan yksinoloonsa. Ruoka, jos hän sen ottaa joskus esille jääkaapista, unohtuu pöydälle – maito mukaan lukien – tuntikausiksi. Joskus hän keksii keittää kananmunia kaasuhellalla, vesi kiehuu loppuun ja munat palavat pohjaan.

Omaiseni ei täytä palveluasumisen kriteereitä, koska hän ei ole vaaraksi itselleen. Vaikka hän unohtaa kaiken syömisestä alkaen, hygieniasta puhumattakaan. On myös ollut monta läheltä piti -tilannetta, kuten tulipalo. Jos hän lähtisikin ulos vaeltelemaan ja eksyisi, voisi olla toivoa, mutta hän ei lähde, koska ei jaksa.

Helsinki on täynnä turvattomia, yksin kotonaan viruvia vanhuksia. Se ei ole kenellekään yllätys. Vanhusten kotona asumista hoetaan kuin mantraa, ”kaikki vanhukset haluavat asua omassa kodissaan”. Varmasti haluavat, jos pystyvät huolehtimaan edes jollakin lailla itsestään. Moni vanhus kuitenkin muistisairautensa keskelläkin ymmärtää tilanteensa ja tuntee pelkoa, turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Aikaisemmin seurallinen omaisenikin on vaipunut apatiaan.

Palveluasumiseen pitäisi päästä siinä vaiheessa, kun siitä olisi vielä hyötyä. Säännöllistä ruokailua, seuraa ja päivärytmiä. Nyt palvelutalot ovat muuttuneet sairaaloiksi. Ihmisen täytyy olla monisairas, kärjistettynä tajuton, ennen kuin hän täyttää kriteerit. Mielenterveyden luhistumisesta ei heru pisteitä.

Palvelutalot ovat muuttuneet sairaaloiksi.

Päätös lakkauttaa ja supistaa palveluasumista tehtiin 2000-luvun alussa poliittisesti. Taustalla oli kauhu kustannusten noususta vanhusväestön kasvaessa. Kotona asumisen puolesta alettiin liputtaa ja muuttaa palvelutaloja rytinällä vanhusten päiväkeskuksiksi.

Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä laskelmat siitä, mitä kotihoidon asiakas tulee maksamaan yhteiskunnalle verrattuna palvelutalossa asuvaan. Kodinhoitajat sukkuloivat ja liikkuvat leasing-autoilla. Digitalisointi maksaa, ja asiakas maksaa siivouspalvelut ja kauppakassit. Kaikki on pirstottu moneen osaan, ja laskeminen on vaikeaa. Palvelutalopaikasta asiakas maksaa aivan kaiken omien tulojensa mukaan – vain pienen pieni osa jää hänelle. Jos eläke nousee, nousevat myös palveluasumisen maksut kaikkineen. Toivon, että joku todella vertaisi näitä. Rahaa riittää uusiin ratikkalinjoihin, mutta ei vanhuksiin.

Päättäjiä ei turvaton tulevaisuus vanhana koske – heillä on aikanaan mahdollisuus yksityiseen palvelutalopaikkaan eläkkeensä turvin. He eivät näe, mitä tapahtuu vanhuksille tämän päivän Suomessa ja omassa pääkaupungissamme. Kuinka paljon vanhuksia elää kodeissaan sekavina ja epäinhimillisissä olosuhteissa.

Epätoivoinen omainen

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide