Ahvenanmaa ei ole puolueeton vaan neutralisoitu

Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellisen erityisaseman hyväksyminen myös sodan aikana voisi olla hyödyllinen voimavara.

8.6. 2:00 | Päivitetty 8.6. 11:04

Viime aikoina on puhuttu paljon Ahvenanmaan asemasta demilitarisoituna alueena. Joidenkin mielestä se on rauhan aikaan kuuluva kysymys, mutta keskusteltaessa Suomen Nato-pyrkimyksistä on puhuttava myös turvallisuudesta kriisien ja sodankin aikana.

Jos Suomi on sotilaallisesti liittoutunut tai jos Suomi joutuisi vedetyksi mukaan sotaan, Ahvenanmaakaan ei voisi olla puolueeton. Ahvenanmaa olisi kuitenkin neutralisoitu. Neutralisointi tarkoittaa, ettei kyseistä aluetta saa käyttää sotimiseen edes sodan sytyttyä. Kansainvälisen oikeuden mukaan neutralisointi koskee nimenomaan alueita, ja sellaisia voi olla sekä liittoutuneiden että liittoutumattomien valtioiden rajojen sisällä.

Kaikki osapuolet sanovat yhä kunnioittavansa vuonna 1856 solmittua Ahvenanmaan linnoittamattomuussopimusta ja myöhemmin sovittua alueen demilitarisointia. Ahvenanmaan maakunta oli ensimmäinen rajavyöhykettä suurempi alue, joka demilitarisoitiin kansainvälisen jännityksen lieventämiseksi. Tarkoituksena oli, ettei Ahvenanmaa muodostaisi minkäänlaista uhkaa missään osassa Itämerta.

Ahvenanmaan neutralisoinnista taas sovittiin Genevessä vuonna 1921 Kansainliiton välityksellä Ruotsin, Suomen, Saksan, Britannian, Ranskan, Italian, Tanskan, Puolan, Viron ja Latvian kesken. Neutralisointi oli luonnollinen seuraus siitä, että on hyvin vaikeaa ellei jopa mahdotonta suojata demilitarisoitua aluetta perinteisen aluepuolustuksen keinoin.

Demilitarisoinnin ja neutralisoinnin yhdistelmä on ikään kuin järjestely, johon kuuluvat sekä vyö että henkselit. Tällaisten kansainvälisoikeudellisten järjestelyjen olemassaolosta on syytä muistuttaa ahkerasti, jotta niiden noudattaminen turvataan.

Neuvostoliitto ei ollut vuonna 1921 neuvottelupöydässä, kun neutralisoinnista sovittiin eikä maa liittynyt sopimukseen myöhemminkään. Tosin talvisodan jälkeen Neuvostoliitto solmi Suomen kanssa kahdenvälisen valtiosopimuksen Ahvenanmaan asemasta. Neuvostoliiton hajottua Venäjäkään ei ole ollut halukas tunnustamaan Ahvenanmaan neutralisointia, vaikka asiaa on vuosien saatossa pidetty esillä. Nyt kysymys on siitä, olemmeko sadan vuoden jälkeen valmiita hylkäämään Ahvenanmaan neutralisoinnin vai kamppailemmeko sen puolesta.

Pidämmekö Ahvenanmaan erityisasemaa uhkana Itämeren turvallisuudelle, ja pitäisikö maakunta kansainvälisten sopimusten vastaisesti militarisoida, jotta sitä voidaan puolustaa tunkeutujaa vastaan? Vai voitaisiinko sotilaallisia resursseja käyttää paremmin jossain muualla? Muodostaako Ahvenanmaa vaarallisen tyhjiön Itämerellä nyt meneillään olevassa varustelukierteessä?

Muodostaako Ahvenanmaa vaarallisen tyhjiön?

Toinen vaihtoehto olisi hyväksyä kansainvälisen oikeuden mukainen Ahvenanmaan erityisasema myös sodan aikana. Järjestely lievittää jännitteitä Itämerellä ja antaa mahdollisuuden pitää yllä molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuvia naapuruussuhteita.

Tämä edellyttää valmiutta kamppailla Ahvenanmaan nykyisen kansainvälisoikeudellisen aseman puolesta. Viittaus vuoden 1856 linnoittamattomuussopimukseen ei riitä, jos todetaan kaiken turvallisuusympäristössä sittemmin muuttuneen. Kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen vaatii pysyvää sitoutumista.

Monimutkaisissa tilanteissa voi olla houkuttelevaa luopua rauhanomaisista ratkaisuista ja turvautua suoraviivaisempiin toimiin. Se ei kuitenkaan ole tunnusomaista oikeusvaltiolle. Ahvenanmaan neutralisointi on juridinen linnoitus. Se voi olla paljon fyysistä linnoittamista tehokkaampi suoja.

Suomen hallitus lupasi toukokuisessa Nato-selonteossa kunnioittaa Ahvenanmaan demilitarisointia ja kertoi Suomen varautuneen puolustamaan Ahvenanmaan puolueettomuutta tarpeellisin toimenpitein.

Onko Suomi valmis puolustamaan myös Ahvenanmaan neutralisointia, vai joudummeko Natossa vaihtamaan juridisen linnoituksen sotilaalliseen?

Elisabeth Nauclér

Kirjoittaja on Ahvenanmaan entinen kansanedustaja. Hän oli perustuslakivaliokunnassa vuosina 2007–2015 ja ulkoasiainvaliokunnassa vuosina 2007–2011.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide