Kesällä leviävään korona-aaltoon pitää varautua

17.6. 2:00

Etelä-Suomen Sanomat muistuttaa, ettei koronaviruksesta ole päästy, vaikka kesähuumassa siltä saattaakin tuntua.

”Pääkaupunkiseudulla kovaa vauhtia yleistyvä BA.5-koronavirusmuunnos on saanut varsinkin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin varpailleen. Seuraavaksi vuorossa on jo muu Suomi, sillä kesäkuukausina ihmiset liikkuvat ja lomailevat paljon.”

”Uusi omikronvariantti on siitä ikävä, että se näyttää kiertävän hyvin rokotukset ja aiemmin sairastetun koronataudin. Virusmuunnoksen aiheuttama tauti on onneksi pääosin lievä. – – Sairausaallon osuminen keskikesään toisi kuitenkin haasteita terveydenhuollolle, jossa on muutenkin henkilöstövajausta ja vaikeuksia saada kesäsijaisia.”

”Kevään aikana koronakuolemien määrä on ollut harvinaisen suuri. Jos tauti siirtyy nuorista ja keski-ikäisistä vanhusväestöön, voi uusia kuolemantapauksiakin tulla paljon.”

”Ihmisten sosiaalinen velka kasvoi pandemian aikana valtavaksi ja se näkyy innossa osallistua kesätapahtumiin. Meilläkin on syytä varautua siihen, ettei sairastettu tauti tai alkuvuodesta otettu rokote enää tuo suojaa. Varsinkin ikäihmisten ja riskiryhmäläisten kannattaa nyt viimeistään hakea rokotuksensa, sillä se suojaa vakavalta tautimuodolta.”

”Suomessa tehohoidon kapasiteetti on Euroopan maiden pienimpiä. Esimerkiksi Saksassa kapasiteetti on väestöön suhteutettuna kuusinkertainen Suomeen verrattuna.”

”Koetusta pandemiasta on otettava oppia, vaikka oppi ei vielä seuraavaan aaltoon apua toisikaan. Myös hallitus pohtii parhaillaan väliaikaisia muutoksia tartuntatautilakiin, mikäli tilanne vaatisi nopeita toimia epidemian hillitsemiseksi.”

”Koronavirus on tullut jäädäkseen. Toiveikkuutta tuo toki rokotusteknologian kehittyminen, sillä tulevaisuudessa käytössä on tehokkaampia ja pidempivaikutteisia rokotteita kuin nyt. Myös koronan hoitoon tarkoitettuja viruslääkkeitä kehitetään jatkuvasti lisää.”

”Huolet tehohoitopaikkojen ja henkilöstön riittävyydestä kannattaa silti ottaa tosissaan ja miettiä luovia ratkaisuja ennen seuraavaa pandemiaa.”

Aamulehden mukaan asuntovelallisten kannattaa varautua loppuvuodesta joko laina-ajan pidentymiseen tai kuukausierän nousuun ja siihen, että korkomenojen osuus tuloista kasvaa.

”Rahan hinnalla on suuri vaikutus asuntojen kauppahintoihin. – – Nyt hintataso joko hyytyy tai kyykähtää.”

”Rakennuskustannusten kiivas nousu kasvattaa uusien ja vanhojen asuntojen hintojen eroa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide