Sukupuutto uhkaa Suomen vanhinta eläintä

Aina kun ajamme eliölajin sukupuuttoon, muovaamme tulevaisuuttamme epävarmemmaksi.

Jokihelmisimpukka on hyvin uhanalainen.

22.6. 13:30

Kotikylämme halki virtaa puro, jossa elää jokihelmisimpukoita eli raakkuja. Laji on erittäin uhanalainen ja kadonnut lähes kaikkialta Etelä-Suomesta.

Herkkähipiäisiä raakut eivät ole, päinvastoin. Jokihelmisimpukat voivat elää yli 200-vuotiaiksi, ja lajina ne ovat olleet olemassa jo sata miljoonaa vuotta. Vaikeuksiin raakut joutuivat vasta sitten, kun Homo sapiens alkoi padota, ruopata ja liata jokia.

Virheitä koetetaan jo korjatakin. Simpukkapuromme eli Pinsiön-Matalusjoen tilaa on yritetty parantaa 1970-luvulta asti. Raakun väli-isännän taimenen kantaa on hoidettu, koskia ja joen pohjaa ennallistettu, maatalouden ravinnepäästöjä pyritty vähentämään. Virta asukkaineen on myös päätynyt Natura 2000 -ohjelman suojiin.

Käännettä parempaan ei silti ole koettu. Joessa asuu yhä liki 10 000 jokihelmisimpukkaa, mutta kaikki ovat vanhoja. Poikaset tukehtuvat rehevöityvän puron pohjaan kertyvään lietteeseen.

Lisäksi uomassa virtaa liian vähän vettä. Tampereen kaupunki ottaa pohjavettä Pinsiön-Matalusjoen alkulähteestä 3 500 kuutiometriä vuorokaudessa. Lupa vedenottoon on annettu vuonna 1969.

Toivomme, että kaikki vesilain mukaiset ikivanhat luvat nykyaikaistetaan.

Raakkupuron kunnostaminen jatkuu tällä erää EU:n Life-hankkeen voimin. Mutta voidaanko vesieläimen elinoloja parantaa, jos vesi on vähissä?

Tampereen kaupunki ottaa pohjavettä luvalla, joka on myönnetty hyvin erilaisessa todellisuudessa kuin se, jossa nyt elämme. 1960-luvulla ekokriisiä ei tarvinnut noteerata. Ei ollut Natura-ohjelmaa, ei ympäristönsuojelulakia, ei tiukkoja luonnonsuojelu-ukaaseja. Jokihelmisimpukoita ei edes mainita lupapapereissa.

Nykyään on normaalia, että ihmisyksilöt, yhteisöt ja yritykset joutuvat vähentämään ympäristökuormitustaan. Ihmettelemme, miksi harvat ja valitut tahot saavat silti toimia ajasta jälkeen jääneellä luvalla.

Olemme tiedustelleet viranomaisilta, voidaanko vedenottoon puuttua. Ely-keskuksen mukaan se on erittäin vaikeaa. Vesilakiin perustuvat luvat ovat luonteeltaan pysyviä. Jos lupaa muutettaisiin, toiminnanharjoittaja voisi myös vaatia korvauksia menetyksistään.

Jos Tampereen kaupunki nyt hakisi lupaa mittavaan vedenottoon Natura-ohjelmassa suojellun raakkupuron alkulähteestä, sitä tuskin myönnettäisiin.

Työläästi virtaavan simpukkajoen äärellä ei voi olla pohtimatta, paljonko Suomessa on vastaavia tapauksia. Kuinka yleisesti maassamme harjoitetaan luontoa vahingoittavaa toimintaa luvilla, jotka on myönnetty kauan sitten vallinneiden normien mukaisesti?

Toivomme, että poliitikot yli puoluerajojen edellyttävät tulevassa hallitusohjelmassa sitä, että kaikki vesilain mukaiset ikivanhat luvat nykyaikaistetaan. Tämä on tärkeää toimijoiden tasaveroisen kohtelun tähden, ja etenkin luonnon kannalta. Ihminen ei tunne elämän reunaehtoja läpikotaisin. Aina kun ajamme eliölajin sukupuuttoon, muovaamme tulevaisuuttamme epävarmemmaksi.

Anni Kytömäki

kirjailija, Hämeenkyrö

Osmo Rauhala

maanviljelijä ja taiteilija, Nokia

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide