Nato-jäsenyys ei tuo ydinaseita Suomeen

Sotilaallisesti Suomen maaperälle sijoitettaville ydinaseille ei ole mitään tarvetta.

Suomi on kutsuttu Naton jäseneksi.

1.7. 2:00

Ehkä suurin tulevan Nato-jäsenyytemme huoli on kohdistunut kysymykseen ydinaseiden mahdollisesta sijoittamisesta Suomeen. Huoli on ymmärrettävä mutta aiheeton: poliittiset ja sotilaalliset perusteet pikemminkin epäävät kuin kannustavat tällaiseen mahdollisuuteen.

Suomi on myös jo ydinsulkusopimuksessa sitoutunut ”olemaan ottamatta vastaan välittömästi tai välillisesti keneltäkään ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa.”

Natolla ei ole ydinaseita. Kolmella Pohjois-Atlantin sopimuksen perustajajäsenellä, Yhdysvalloilla, Britannialla ja Ranskalla, on kansallisen päätösvaltansa alla ydinaseita, joita voidaan niin päätettäessä käyttää myös muiden sopimukseen liittyneiden maiden puolustamiseen.

Mikään ydinaseita kehittänyt valtio Kiinaa ja Pakistania lukuun ottamatta ei ole halunnut ydinaseiden leviämistä maasta toiseen. Päinvastoin, Yhdysvallat suhtautui nuivasti Britannian ydinasehaluihin ja toimi kylmän sodan aikana aktiivisesti, etteivät Saksan liittotasavalta ja Italia kehittäisi omaa ydinasearsenaalia.

Natolla ei ole ydinaseita.

Neuvostoliiton romahdettua niin amerikkalaiset kuin venäläisetkin halusivat ydinaseet pois Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Vaikka amerikkalaisia ydinaseita on varastoitu ja sijoitettu Alankomaihin, Belgiaan, Italiaan, Saksaan ja Turkkiin, ne ovat tiukasti Valkoisen talon hallinnassa. Ydinasepelote on jo tarpeeksi epävakaa olotila, jotta sitä pitäisi horjuttaa vielä useammalla, pienemmillä, pelokkaammilla tai pippurisimmilla, päätöksentekijöillä.

Sotilaallisesti Suomen maaperälle sijoitettaville ydinaseille – esimerkiksi niin sanotuille vapaasti pudotettaville ydinpommeille tai ydinkärjellä varustetuille ballistisille tai risteilyohjuksille – ei ole mitään tarvetta. Yhdysvallat voi iskeä tarpeen vaatiessa mihin tahansa Venäjän kohteeseen omalta mantereeltaan strategisilla ydinohjuksilla tai ilmavoimillaan, maailman meriltä sukellusveneohjuksin tai Norjan mereltä, Pohjanmereltä tai Keski-Euroopasta ilmavoimiensa risteilyohjuksin.

Venäjällä on vastaava kyky toiseen suuntaan. Kiinteistä ohjustukikohdista laukaistavien strategisten ohjusten lentoradat Yhdysvaltain manneralueen ja läntisen Venäjän välillä kulkevat avaruudessa Suomen ylitse.

Naton ydinasepolitiikan merkitys perustuu uskomukseen pelotteen toimivuudesta: pienikin mahdollisuus ydinaseen käyttöön johtaa toisen osapuolen, Kremlin, luopumaan sotilaallisesta hyökkäyksestä jäsenmaita vastaan. Toistaiseksi näin onkin käynyt. Venäjän sotilasdoktriiniin kuuluu vastaavan peloteopin lisäksi mahdollisuus käyttää ydinaseita ikään kuin vain suurempana pommina pelastamaan venäläiset ja itse Venäjän lännen tavanomaisten aseiden ylivoimalta.

Vaikka vuonna 1949 allekirjoitettu Washingtonin sopimus ei mainitse ydinaseita, liittymisratifiointien jälkeen Naton kollektiivisen puolustuksen suoja ja ydinasepelotteeseen perustuva niin sanottu ydinasesateenvarjo kattaa Suomen valtioalueen kokonaisuudessaan.

Naton jäsenmaiden ja Venäjän välinen pelotteen uskottavuus ja vakaus tulee riippumaan myös Suomen politiikasta. Ydinaseeseen perustuva pelotepolitiikka on monelle meille uusi epämukava todellisuus.

Mika Kerttunen

valtiotieteiden tohtori, everstiluutnantti evp.

sotilasstrategian dosentti, Maanpuolustuskorkeakoulu

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide