Abortin vastustaminen on osa demokratian vastaista liikehdintää

Anti-gender-liike kyseenalaistaa sukupuolten tasa-arvon mutta on samalla laajempi uhka demokratialle.

2.7. 2:00

Juhannusaatto oli synkkä päivä naisten oikeuksille, kun Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi aborttioikeuden liittovaltiotasolla taanneen Roe vastaan Wade -päätöksen. Korkeimman oikeuden ratkaisun vaikutukset ulottuvat kuitenkin turvallista raskauden keskeytystä laajemmalle.

Ratkaisu vahvistaa globaalia naisten oikeuksia vastaan taistelevaa anti-gender-liikettä. Liike vastustaa erityisesti naisten seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Se on kuitenkin yhteydessä paljon laajempaan liikehdintään, joka kyseenalaistaa ihmisoikeuksien lisäksi demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen.

Puolan käytännössä täysi aborttikielto on esimerkki tällaisesta kehityksestä Euroopassa. Tutkimuksen mukaan anti-gender-liikkeellä on yhteyksiä abortinvastaiseen liikehdintään Puolan lisäksi Ranskassa, Italiassa, Slovakiassa, Espanjassa ja EU-tasolla. Liike tukee kampanjointia tasa-arvoista avioliitto-oikeutta vastaan useissa maissa, myös Suomessa. Se kyseenalaistaa sukupuolten tasa-arvon, ehkäisyn, sukupuolistuneen väkivallan ja sukupuolentutkimuksen, lasten oikeudet ja seksuaalikasvatuksen, syrjintäsuojan ja vihapuheen. Taloudellisesti anti-gender-liikettä tukevat vahvasti Yhdysvaltojen, Venäjän ja Euroopan äärikonservatiiviset järjestöt, ja liikkeen rahoitus on kymmenen viime vuoden aikana nelinkertaistunut.

YK:n ihmisoikeussopimusten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan abortti on osa ihmisoikeuksia. YK:n ihmisoikeuskomitean mukaan valtioiden ei tule asettaa uusia rajoituksia abortin saamiselle ja niiden tulee poistaa olemassa olevat rajoitukset, jotka estävät naisilta ja tytöiltä pääsyn turvalliseen ja lailliseen aborttiin. Aborttia ei saa rajoittaa tavalla, joka vaarantaa raskaana olevan terveyden. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei naisia saa ajaa turvattoman aborttiin. Yhdysvaltojen ja Puolan päätökset rikkovat tätä vastaan.

Monessa maassa abortin rajoituksia on viime vuosina purettu.

Hyökkäykset aborttioikeutta ja tasa-arvoista avioliittoa vastaan ovat merkkejä laajemmasta taistelusta. Euroopan parlamentti korosti Puolan aborttikiellon vuosipäivänä hyväksymässään päätöslauselmassa, että abortin kieltäneen Puolan perustuslakituomioistuimen ratkaisu kertoo maan oikeuslaitoksen joutumisesta poliittisen määräysvallan alle ja oikeusvaltioperiaatteen romahtamisesta.

Anti-gender-liike tuo yhteen monia toimijoita, joiden taloudelliset, uskonnolliset ja poliittiset intressit yhdistyvät demokratian vastaiseksi liikehdinnäksi. Liikkeen pyrkimyksenä on saada maallinen lainsäädäntö vastaamaan vanhoilliskristillistä maailmankatsomusta, keskittää taloudellinen valta harvoille ja kivuta poliittiseen valtaan äärioikeistolaisella agendalla. Puolan, Unkarin ja Venäjän esimerkit osoittavat, että strategia toimii.

Tällainen kehitys ei ole kuitenkaan vääjäämätön, vaan sitä voi ja pitää vastustaa. Monessa maassa abortin rajoituksia on viime vuosina purettu, mikä on ollut valtava työvoitto naisten ja tyttöjen oikeuksille. Hyviä uutisia on kuultu Irlannista, Argentiinasta, Meksikosta, Uudesta-Seelannista ja Etelä-Koreasta. Kolumbiassa abortti on nyt paljon vapaampi kuin Suomessa.

Suomen yli 50 vuotta vanha aborttilaki on yksi Euroopan konservatiivisimmista, ja sitä ollaan parhaillaan uudistamassa. Abortin saamiseksi riittänee tulevaisuudessa yhden lääkärin puoltava lausunto kahden sijaan. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan laille tarvitaan ihmisoikeusperustainen kokonaisuudistus.

Suomi ei ole immuuni kansainväliselle kehitykselle. Siksi meidänkin on vahvistettava lainsäädäntöämme ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion turvaamiseksi. Ranskassa parlamentin enemmistö äänesti Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöstä seuranneena päivänä aborttioikeuden sisällyttämisestä maan perustuslakiin. Samaa olisi syytä harkita Suomessakin.

Naisten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo ovat kiinteä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomella on velvollisuus puolustaa naisten oikeutta omaan kehoonsa myös kansainvälisillä areenoilla.

Saara-Sofia Sirén ja Terhi Heinilä

Sirén on Naisjärjestöjen keskusliiton puheenjohtaja ja Heinilä pääsihteeri.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide