Jos ei naurata, kiipeä puuhun

Douglas Fairbanks oli aikansa supertähti, jonka sata vuotta sitten kirjoittama self help -opas on hillitöntä luettavaa. Kirja korostaa hymyilyn voimaa.

13.9. 2:00 | Päivitetty 13.9. 6:13

Vanhan vitsin mukaan kadulla hymyilevä vastaantulija on joko pimahtanut, kännissä tai amerikkalainen turisti. Totta on, että hymy on kulttuuri­sidonnaista, ja yhdysvaltalaisia on pidetty kovina hymyilijöinä. Onhan olemassa dollarihymy-termikin. Legendan mukaan jopa entisaikain amerikkalainen pankkirosvo hymyili, ja tiskin toisella puolella virkailija samoin – painaessaan jalallaan hälytysnappia.

Amerikkaa on rakennettu positiivisuudella. Yksi varhaisista naurun apostoleista oli näyttelijä Douglas Fairbanks (1883–1939). Hän oli aikansa supertähti, vaarojen keskellä virnistävä Hollywoodin kuningas. Menestyksen huumassa hän laati hymyilyn merkityksestä 140-sivuisen opaskirjan. Fairbanksin teos on aikansa tee se itse -opas. Kirja julkaistiin vuonna 1917, suomennettiin vuonna 1920 ja meillä se sai nimeksi Elä hymyillen elämäsi!

Teksti on yllättävän moderni: filmitähden neuvot ovat yhtä ympäripyöreän kannustavia kuin menestystä tyrkyttävissä nykyoppaissa. Fairbanks korosti terveellistä elämää, kylmiä aamukylpyjä sekä innostavien ihmisten tapaamista päivittäin. Myös hienotunteisuus, ylensyönnin ja pikkumaisuuden välttäminen sekä lukeminen olivat filmitähdelle peruskiviä matkalla voittoihin. Fairbanks kehotti myös lukemaan ”suurten miesten” elämäkertoja, sillä niiden äärellä syntyy halu ”toimittaa jotakin suurta”. Tarkoittiko Fairbanks itseään?

Näyttelijä Douglas Fairbanksin menestyksiin kuului rooli vuonna 1924 valmistuneessa Bagdadin varas -elokuvassa.

Fairbanksin kirjasta puuttuu yhteiskunta-analyysi, eikä kirjassa siis sanota ääneen, että kaikki eivät voi menestyä. Menestyshän on lopulta nousua toisen olkapäille. Asia ilmaistaan kirjassa ohimennen: kaikista ei tule presidenttejä, mutta aina kannattaa yrittää. Aina kannattaa hymyillä. Vähän toista mitä Suomen armeijassa käskettiin eli laittamaan hymy pyllyyn.

Vaan entä jos usko hymyn kaikkivoipaisuuteen oli hiipumassa? Siihenkin Fairbanksilla oli vastaus: raitis ilma ja ulkoilu. Erityinen ohje oli kiivetä puuhun. Sieltä hilpeys kuulemma löytyy. Ei muuta kuin kokeilemaan. Pitäisikö mieluummin pohtia, miksi Fairbanks kirjoitti hymyoppaansa?

Menestyshän on lopulta nousua toisen olkapäille.

Uskoiko koomikko nauruun? Varmasti. Huvittuneen yleisön varaan rakentui filmitähden koko suosio. Ehkä häntä riivasi myös kysymys, joka askarruttanee useampia menestyjiä: Miten oikeuttaa kohdalleni osunut satumainen vauraus?

Helpoksi vastaukseksi riittää aina hymy.

Kirjoittaja on HS:n elokuvatoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide