Hallituksen on lunastettava lupauksensa intersukupuolisten lasten suojelemisesta

Kokemukset osoittavat, että suositukset eivät riitä. Lapsen itsemääräämisoikeus on turvattava lailla.

2.7. 2:00

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus on ohjelmassaan sitoutunut vahvistamaan intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeutta ja lopettamaan lapsen sukupuolipiirteitä muokkaavat lääketieteelliset toimenpiteet, joille ei ole terveyssyytä.

Asiaa käsiteltiin translain uudistusta valmistelleessa työryhmässä, mutta laihoin tuloksin. Työryhmä ehdottaa selvityksen tekoa, ammattilaisten ohjausta ja koulutusta sekä perheille annettavan tiedon lisäämistä. Ehdotusten toimeenpanolle ei ole resursseja eikä aikataulua.

Valtaosa translain seuranta- ja arviointityöryhmästä, kuten kansalaisjärjestöt ja lapsiasiavaltuutettu, vaativat että intersukupuolisten lasten oikeus koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen turvataan lailla. Kokemukset sekä Suomesta että kansainvälisesti osoittavat, että suositukset eivät riitä.

Lain tehokas valvonta täytyy varmistaa säätämällä ammattilaisille toimenpiteiden perustelu- ja rekisteröintivelvoite. Perusteluissa on kirjattava, mikä vaikutus toimenpiteellä on lapsen terveyteen, hyvinvointiin ja oikeuksiin ja miksi sen tekeminen on lääkärien ja vanhempien mielestä lapsen edun mukaista, eli miksi se toteuttaa lapsen oikeuksia parhaalla mahdollisella tavalla.

Nykyisten käytäntöjen perusteella on hyvin vaikea jälkikäteen todentaa, oliko tehty toimenpide välttämätön ja lapsen edun mukainen. Siksi tällä hetkellä aikuisten intersukupuolisten ihmisten on käytännössä mahdotonta vaatia oikeutta ja vahingonkorvauksia heille lapsena tehdyistä toimenpiteistä.

Kaisli Syrjänen

puheenjohtaja

Tikli Oikarinen

hallituksen jäsen

Intersukupuolisten ihmisoikeudet ISIO ry

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide