Väittelemällä on vaikeaa saavuttaa yhteisymmärrystä aborttikysymyksestä tai Venäjästä

Nato-kevät näytti suomalaisen erityispiirteen, ja se on pyrkimys samanmielisyyteen.

5.7. 2:00 | Päivitetty 5.7. 6:32

Suomessa uskotaan usein, että eri maailmankatsomuksia edustavat ihmiset voivat saavuttaa yhteisymmärryksen keskustelemalla ja ”korjata” häiritsevän erimielisyyden väliltään. Helpommin sanottu kuin tehty.

Perjantaina Ylen Jälkiviisaiden Yhdysvaltojen aborttioikeutta koskevassa osiossa Timo Soini sanoi ihmettelevänsä aborttioikeuden kannattajien ”vihaa syntymätöntä lasta” kohtaan. Ville Blåfield ja Jan Erola yrittivät sanoa, että suurin osa amerikkalaisista kannattaa naisten oikeutta päättää omasta kehostaan.

Tuli kakofonia. Erilaisia katsantoja ei paketoida nätisti kolmessa minuutissa.

Saksan mediassa usko rakentavaan debattiin konservatiivisten populistien tai äärioikeiston kanssa on olematon.

Oikeistopopulistipuolue AfD, jonka kannatus on vakiintunut noin kymmeneen prosenttiin, ei saa mediassa ääntään kuuluviin samoin kriteerein kuin muut puolueet. Puoluetta pidetään demokratian vastaisena, ja se häiriköi parlamentissa.

Kokemuksesta tiedän, että on myös vaikeaa haastatella ihmisiä, jotka olettavat haastattelijan aikovan joka tapauksessa valehdella – näinhän AfD:n kannattajat yleensä sanovat ammattimedian tekevän. Useimmiten he eivät edes halua puhua toimittajille.

Sinänsä väittely, kyseenalaistaminen ja valittaminen on Saksassa paljon yleisempää kuin Suomessa. Suuressa maassa kukaan ei oleta, että kaikki voisivat olla samaa mieltä asioista.

Saksassa keskusteluohjelmissa on usein äänessä jopa Venäjä-mielisiä ”virallisia toisinajattelijoita”.

Suomalainen toiveikkuus keskustelun parantavasta voimasta kertoo konsensus­ihanteesta. Pienen kansan on turvallisinta olla yhtenäinen ja tyynnytellä tai kätkeä erimielisyydet. Mielenosoitukset uutisoidaan häiriötilana.

Varsinkin Nato-kevät osoitti, miten kiivaasti Suomessa halutaan olla samaa mieltä asioista. Erään suomalaismedian päätoimittaja kertoi, että lehti oli keväällä yrittänyt sitkeästi löytää tunnettuja suomalaisia kertomaan Nato-epäilyistään tai kielteisestä Nato-kannastaan julkisesti – siinä onnistumatta.

Saksassa tilanne on päinvastoin. Television keskusteluohjelmissa on usein äänessä jopa Venäjä-mielisiä ”virallisia toisinajattelijoita”, joiden lausuntoja kauhistellaan mediassa jälkikäteen. Aselepoa hinnalla millä hyvänsä vaativien ”rauhanaktivistien” vetoomuksia julkaistaan lehdissä jatkuvasti, ja niitä kauhistellaan.

Keskustelu vaikuttaa vähän näytösluontoiselta. Pyrkimyksenä on nostaa erimielisyydet esiin, ehkä ilman toiveitakaan kasvavasta yhteisymmärryksestä.

Kirjoittaja on HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide