Suomi toimii netissä, ja se tekee monien elämästä vaikeaa

Suomessa on edelleen iso joukko ikääntyneitä, jotka eivät osaa käyttää digipalveluja. Kun kotihoito ja etäpalvelut lisääntyvät, täytyy digimaailman saavutettavuus ottaa hyvin vakavasti.

7.7. 2:00 | Päivitetty 7.7. 7:25

Tilanne toistuu pääkaupunkiseudun busseissa usein: sisään tulee matkustaja, usein vanhemmanpuoleinen henkilö. Hän haluaisi ostaa lipun, mutta eihän sellaisia enää kuljettaja myy. Jonkin aikaa keskustellaan, ja joskus höveli kuljettaja viittoo hämmentyneen matkustajan peremmälle.

Arjen asiat hoituvat nykyään jo pitkälti erilaisissa sovelluksissa, ja ”livenä” asioiden hoitamisesta tulee jatkuvasti hankalampaa. Bussilippuja toki voi edelleen ostaa myös kioskeilta ja automaateista. Silti osa kansasta on vaarassa pudota, kun yhteiskunnan digitalisaatio vain syvenee.

Ongelmaa on vähätelty. Jo 1990-luvulla puhuttiin, että luonnollinen poistuma korjaa tilanteen, kun teknologian kanssa tumpelot vanhukset kuolevat pois. Mutta pulma ei ole 2000-luvun kuluessa poistunut. Suomessa on edelleen iso joukko ikääntyneitä, jotka eivät osaa käyttää digipalveluja. Esimerkiksi 350 000 ihmisellä ei ole lainkaan verkkopankkitunnuksia.

Toisinaan heitä voi nähdä pitkänä letkana Helsingin keskustassa jonottamassa pankin kassakonttoriin nostamaan käteistä rahaa. Vaikka se ympäröivää yhteiskuntaa kuinka ärsyttäisi, on monille luontevampaa astua ulos kodistaan ja käydä hoitamassa pakolliset asiat paikan päällä.

Suomi on teknologian edelläkävijämaa, mikä on ollut taloudellisesti totta kai valtavan hyvä asia. Samalla yhteiskuntamme on digitalisoitunut voimalla – Suomi toimii netissä. Tämä huomattiin esimerkiksi koronapandemian aikana, kun kauppakeskusten pop up -rokotuspisteet osoittautuivat suosituiksi. Pisteille tuli rokottautumaan esimerkiksi maahanmuuttajia, jotka eivät ole tottuneet siihen, että kaikki mahdolliset ajanvaraukset hoidetaan aina verkossa.

Digiongelmat eivät toki koske vain vanhuksia tai maahanmuuttajia etenkään silloin, jos käytettävät ohjelmat ovat huonosti suunniteltuja. Esimerkiksi laajasti käytetty Sisu-tietojärjestelmä on aiheuttanut yliopisto-opiskelijoille suurta stressiä, ahdistusta ja jopa opintojen keskeyttämistä.

Ongelma nähdään henkilökohtaisena asiana.

Viime vuosina ollaan laitettu erilaisia palveluja ja julkisia tiloja kuntoon niin, että ne ovat myös vammaisille ihmisille esteettömiä.

Myös digitalisaation kohdalla saavutettavuudesta on keskusteltu, mutta oletusarvo tuntuu silti olevan, että vähintään nuoret ihmiset osaavat automaattisesti käyttää erilaisia järjestelmiä – vaikka ne olisivat kuinka monimutkaisia. Jos ihmisellä on ongelmia digipalvelujen kanssa, ongelma nähdään henkilökohtaisena, ei yhteiskunnallisena asiana.

Vuonna 2019 tuli voimaan laki, joka vaatii viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi. Käytettävyys on tulevaisuudessa otettava yhä selkeämmin prioriteetiksi, kun palveluja kehitetään.

Digitukea tarjoavat esimerkiksi kirjastot ja kansalaisjärjestöt. Sitä kannattaa hyödyntää, jos itsellä tai läheisellä on vaikeuksia ottaa vaikkapa älypuhelinta käyttöön. Jossain määrin kaikilta aikuisilta ihmisiltä on lupa vaatia asiassa oma-aloitteisuutta. Kukaan ei voi olettaa asuvansa koko ikäänsä muuttumattomassa maailmassa.

Digitalisaation syventyminen on kuitenkin tapahtunut niin nopeasti, että ei ole mikään ihme, että kaikkien kognitiiviset kyvyt eivät ole pysyneet mukana. Vanhuksilta vaaditaan tulevaisuudessa vielä enemmän, kun kotihoito ja terveydenhuollon etäpalvelut vain lisääntyvät. On kriittisen tärkeää, että palveluista tehdään mahdollisimman helppokäyttöisiä.

Samalla lisääntyvät etäpalvelut tarkoittavat tietysti live-hoitoaikojen vähentymistä. Sote-palvelujen rahoitus on niin tiukalla, että mitään muuta suuntaa ei ole näköpiirissä. Siksi olisi mukavaa, että ihan kaikki muut palvelut eivät siirtyisi vain nettiin. Ihmiset tarvitsevat toistensa kohtaamista myös fyysisesti.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide