Vapaamatkustajia Vaalimaan rajalla

Sitä kutsutaan vapaamatkustajuudeksi, kun ihminen laskelmoi, että voi itse laistaa velvollisuuksia, kunhan tarpeeksi moni muu suorittaa ne ja maksaa yhteiset laskut.

23.7. 2:00 | Päivitetty 23.7. 23:11

Pakko myöntää, että keskellä heinäkuuta, suven lempeimmällä hetkellä, hämmästyin meitä suomalaisia.

Uutisissa kerrottiin, että Vaalimaan raja-asema Suomen ja Venäjän välissä on viimein auki molempiin suuntiin. Venäjä oli poistanut koronapandemian takia asettamansa rajanylitysrajoitukset maarajalla 15. heinäkuuta. Suomen ulkorajoilla ne päättyivät jo 1. heinäkuuta.

Itse pääuutisen otin vielä maltillisesti. On perusteltujakin syitä pitää itärajaa viisumin saaneille auki.

Näin oli esimerkiksi helmikuun lopulla Venäjän aloitettua suurhyökkäyksen Ukrainaan. Tuolloin Vaalimaan kautta pääsi Venäjältä pakenemaan oppositioaktivisteja, tutkijoita ja journalisteja, joita olisi laajennetun sodan myötä vainottu entistä kiihkeämmin.

Mutta palataan heinäkuun rajauutisiin.

Ne herättivät kysymyksiä yhteisestä asiastamme. Tai siitä, mahtaako sellaista olla olemassa.

Tavalliset suomalaiset ajoivat taas Vaalimaan kautta Venäjälle hakeakseen halpaa bensaa. Öljyn ja öljyjalosteidensa avulla Kreml rahoittaa Ukrainassa käymäänsä sotaa, jossa on kuollut myös tuhansia siviilejä.

Eräs tankkaajista pyhitti bensanhakunsa sillä, että ne ovat eri ihmisiä, jotka Ukrainassa sotivat. Totta, hän ei osta itäbensaansa Ukrainassa taistelevalta venäläissotilaalta, mutta mahtaako asiassa olla aivan siitä kyse.

Yhteisten arvojen puolustaminen on epäitsekästä joukkuepeliä.

Toinen kertoi ikävöivänsä Viipuriin kauneudenhoitoasioille ja ostoksille. Myös tankkaaminen oli ”tärkeä asia”. Kolmas laskeskeli, että koska bensan hintaero maiden välillä on niin suuri, hänen on kannattavaa matkustaa rajan taakse.

Viisumiprosessissa palveleva yrittäjä taas totesi, ettei hommassa ole mitään epäeettistä, koska Suomessa bensiini on kallista.

Tälle ilmiölle on nimikin. Sitä kutsutaan vapaamatkustajuudeksi, kun ihminen laskelmoi, että voi itse laistaa velvollisuuksia, kunhan tarpeeksi moni muu suorittaa ne ja maksaa yhteiset laskut. On hämmästyttävän yleistä ajattelua, ettei Venäjän sotaretkeä lopeta se, jos juuri minä jätän itäbensani ostamatta.

Ei lopeta, ei. Mutta yhteisten arvojen – vaikkapa pienten valtioiden olemassaolon oikeuden – puolustaminen on epäitsekästä joukkuepeliä, jossa tarvitaan jokaista vaihtopenkkiläistäkin.

Mieleen tuli tokaisu ihmisistä, jotka tietävät jokaisen asian hinnan, mutta eivät minkään asian arvoa.

Kirjoittaja on HS:n featuretoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide