Kulosaaren pyöräkatukokeilu on epäonnistunut

1.8. 2:00

Kulosaaren puistotie muutettiin vuoden 2021 keväällä Helsingin ensimmäiseksi pyöräkaduksi. Nyt kun pyöräkadun avaamisesta on kulunut runsas vuosi, on aika julistaa kokeilu täysin epäonnistuneeksi.

Erilaisten liikennemuotojen ohjaamiseen ja priorisoimiseen liittyvät säännöt ovat kaikille käyttäjäryhmille täysin epäselvät, ja tämä näyttää johtavan päivittäin useisiin vaaratilanteisiin. Jalankulkijat joutuvat väistelemään suojatiellä oikealta singahtavia pyöräilijöitä, jotka ilmeisesti kokevat jalankulkijat heihin nähden väistämisvelvollisiksi. Pyöräilijät taas joutuvat varomaan – etenkin mäkisissä kohdissa – ohittelevia autoilijoita. Elekielestä päätellen suuri osa pyöräilijöistä luulee ohittamisen olevan kiellettyä, vaikka eteneminen tapahtuisi kävelyvauhtia. Ohitussäännöt ovat epäselviä monille autoilijoillekin, ja osa ei taida edes hahmottaa ajavansa pyöräkadulla.

On aika vetää tästä johtopäätökset ja varmistaa, että Helsingin kaupunkiin ei rakenneta enää yhtään konflikteja ja vaaratilanteita jatkuvasti aiheuttavaa pyöräkatua lisää.

Tuomas Ahola

Kulosaari, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide