Tekninen työ ja teknologia uudeksi oppiaineeksi

Ohjelmoinnin ja robotiikan opetus on jo nyt luonteva osa teknisen työn opetusta.

21.7. 2:00

Pekka Pihola ja Kirsi Siira peräänkuuluttivat kirjoituksessaan (HS Mielipide 19.7.) robotiikan ja ohjelmoinnin opetukselle kunnon resursseja ja asemaa osana opetussuunnitelmaa.

Jaan heidän huolensa siitä, tarjoaako perusopetus riittävät tiedot ja taidot pärjätä alati teknistyvässä maailmassa. Opetuksen tulee antaa pohjatiedot luonnontieteiden ja matematiikan perusteista. Vielä tärkeämpi on taito soveltaa ja käyttää opittuja tietoja itsenäisesti ja uutta luoden. Tämä on myös robotiikan ja ohjelmoinnin opetuksen ydintä.

Teknisen työn luokassa yhdistyvät luonnontieteellisen tiedon soveltaminen ja tekemällä oppiminen, esimerkiksi hitsaamisessa. Ohjelmoinnin käsitteitä käytetään muun muassa laserleikkauksessa. Ei siis ole sattumaa, että Robotiikka ja tiedekasvatus ry:n pyörittämän FLL-kilpailun oppilaiden joukkueiden valmentajiksi on valikoitunut huomattavan moni teknisen työn opettaja.

Valitettavasti teknisen työn opetusta on viime vuosina rajusti karsittu ja opetus yhdistetty käsityö-oppiaineen alle. Samaan aikaan tekniikan alalla on käynnissä suuri teknologinen murros ja teollisuudessa on tarve osaavalle työvoimalle.

Perusopetukseen tarvitaan uusi oppiaine: tekninen työ ja teknologia. Oppiaineen sisällöt olisivat luontaisesti teknisen työn sisältöjä ja niihin yhdistyisi robotiikan ja ohjelmoinnin opetusta. Jo nyt suurin osa ohjelmoinnin soveltavasta opetuksesta on osa teknisen työn sisältöjä, joten muutos vahvistaisi huomattavasti myös robotiikan ja ohjelmoinnin opetusta.

Perusopetuksen haasteita ovat eriytyminen ja pirstaloituminen. Meillä ei ole varaa päästää teknisen työn opetusta lipumaan yksittäisten opettajien ja oppilaiden innostuksen tai kerhotoiminnan varaan, vaan opetuksen laatu tulee valtakunnallisesti turvata. Se onnistuu parhaiten perustamalla uusi oppiaine.

Joonas Ryynänen

varapuheenjohtaja, Teknisten aineiden opettajat – TAO ry

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide