Missä koululaiset voisivat harrastaa joukkueurheilua vain omaksi ilokseen?

Uskon, että poikani ei ole ainoa, joka haluaisi pelata jalkapalloa kevyenä harrastuksena ilman seuraurheilun paineita ja vaatimuksia

30.7. 16:15

HS:n toimittaja Annikka Mutanen nosti esseessään (HS 10.7.) esiin tärkeän ongelman lasten ja nuorten urheilussa: urheiluseurojen suuren roolin harrastusten tuottamisessa ja seuraharrastamisen tuomat paineet.

Minulla on alakouluikäinen poika, joka ei ole innokas liikkuja. Me vanhemmat haluaisimme tukea lastamme löytämään liikuntaharrastuksen, mutta paikallisesti tarjolla olevat mahdollisuudet ovat pitkälti urheiluseurojen pyörittämiä.

Pitkällisen kannustuksen tuloksena poikamme oli valmis kokeilemaan jalkapalloharrastusta. Poika oli valinnut lajin itse ja ajatellut, että jalkapallo voisi olla kivaa, koska hän pelaa sitä mielellään välituntisin kavereidensa kanssa.

Olin yhteydessä paikalliseen jalkapalloseuraan ja kuulin, että tämän ikäisille harjoituksia on 2–3 kertaa viikossa. Kysyin, olisiko harjoituksiin mahdollista osallistua harvemmin, esimerkiksi kerran viikossa, kunnes harrastus vakiintuu. Vastaus oli ei. Tätä perusteltiin sillä, että koska poikani oli aloittelija, olisi tärkeää, että hän vahvistaisi taitojaan osallistumalla kaikkiin harjoituksiin. Näiden treenien päälle tulisivat vielä pelit, joihin olisi myös suotavaa osallistua.

Poika aloitti harrastuksen, ja se alkoikin lupaavasti, koska joukkueessa oli paljon tuttuja kavereita. Syksyn edetessä innostus alkoi laimeta. Poikani koki monet treenit viikossa raskaina. Hänellä ei ollut lainkaan kilpailumentaliteettia. Lisäksi hänen oli vaikea ymmärtää, miksi treenit tulisi vetää täysillä ja miksi valmentajat huutavat kentän reunalta ohjeita ja vaatimuksia. Kun treeneihin lähdettiin puolen vuoden jälkeen itkua vääntäen, me vanhemmat päätimme, että tämä saa riittää. Tällä hetkellä tilanne on se, että lapsella ei ole mitään liikuntaharrastusta, koska korvaavaa mielenkiinnon kohdetta ei ole löytynyt.

Uskon, että poikani ei ole ainoa, joka haluaisi pelata jalkapalloa kevyenä harrastuksena ilman seuraurheilun paineita ja vaatimuksia. Alle kouluikäisille on erilaisia jalkapallokerhoja, joissa harjoitetaan taitoja leikkien ja liikkuen ilman muita vaatimuksia. Miksi tällaisia kerhoja ei ole enää kouluikäisille? Muissa lajeissa näin voi ollakin, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla joukkueurheilu on äärimmäisen seurapainotteista. On sääli, että liian suuret paineet ja vaatimukset vievät liikunnan ilon lapsilta heti alkuunsa.

Kaikki eivät halua kilpailla tai päästä lajissaan huipulle. Missä nämä lapset voivat harrastaa? Toki palloa voi potkia omalla pihallakin, mutta silloin puuttuu oman ikäinen ryhmä, johon liittyä ja kuulua.

Lapsensa liikkumisesta huolestunut äiti

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide