Kansainvälinen oikeus on Ukrainan paras toivo

Muilta valtioilta tarvitaan nyt sitkeyttä ja johdonmukaista työtä Ukrainan auttamiseksi kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

20.8. 2:00

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jäsentyy ilmiselväksi YK:n peruskirjan kieltämäksi voimankäytöksi suvereenia valtiota vastaan. YK:n yleiskokouksessa 141 valtiota äänesti Venäjän hyökkäyksen tuomitsevan päätöslauselman puolesta. YK:n kansainvälinen tuomioistuin määräsi 16. maaliskuuta antamassaan päätöksessä Venäjän heti keskeyttämään kaiken sotilaallisen toimintansa Ukrainassa.

Venäjä kuitenkin jatkaa hyökkäystään Ukrainassa ja on ilmoittanut laajentaneensa tavoitteitaan sodassa. Venäjän asevoimien brutaalit sodankäyntikeinot ja ilmeinen piittaamattomuus vyöryvät silmiemme eteen päivästä toiseen. Todistusaineistoa loukkauksista kerätään monen eri kansainvälisen mandaatin turvin.

On nähty arvioita siitä, että koko kansainvälinen järjestelmä olisi romahtamassa tai että kansainvälinen oikeus olisi menettänyt merkityksensä. Näin ei kuitenkaan ole. Eihän kansallinen rikoslakikaan asetu kyseenalaiseksi sen vuoksi, että rikoksia tehdään. Arvio on myös sikäli haitallinen, että se tuntuu tukevan Venäjän tavoitteita. Venäjähän on jo vuosia pyrkinyt romuttamaan yksinapaiseksi kutsumaansa kansainvälistä järjestelmää. Nyt tämä tavoite näyttää olevan myös yksi ”erityisoperaation” julkilausuttu casus belli, pyrkimys oikeuttaa sotaa.

Ukrainaan kohdistettu hyökkäyssota on huutava vääryys. Tuntuu sietämättömältä, että YK:n turvallisuusneuvosto, jolle YK:n jäsenvaltiot ovat uskoneet rauhan ja turvallisuuden kysymyksistä päättämisen, ei tee asialle mitään. Ei tee, koska hyökkääjä on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen.

Muilta valtioilta tarvitaan nyt sitkeyttä.

YK:n kansainvälisen oikeuden toimikunta sai vuonna 2000 valmiiksi valtiovastuuta koskevat artiklat. Niissä määrätään muun muassa oikeudesta vastatoimiin tilanteissa, joissa valtio on loukannut kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteitaan. Artikloissa määrätään myös muiden valtioiden velvoitteista silloin, kun loukatut velvoitteet ovat luonteeltaan pakottavaa oikeutta. Muilla valtioilla on velvoite tehdä yhteistyötä tällaisten loukkausten päättymiseksi. Valtioilla on lisäksi velvoite olla tunnustamatta lailliseksi oikeudenloukkauksella aikaansaatua asiantilaa tai avustaa siinä.

Vallitseva kansainvälinen järjestelmä on puutteineenkin Ukrainan paras toivo. Kansainvälinen oikeus on Ukrainan puolella eikä kansainvälinen järjestelmä ole katoamassa mihinkään, vaikka siinä korjailtavaa olisikin. Muilta valtioilta tarvitaan nyt sitkeyttä ja johdonmukaista työtä Ukrainan auttamiseksi kansainvälisen oikeuden mukaisesti sekä selkeää kommunikointia. On varauduttava niin Venäjän disinformaatioon kuin siihenkin, että oikeuden toteutumisessa voi kestää.

Esimerkiksi Yhdysvallat ei koskaan tunnustanut Baltian maita osaksi Neuvostoliittoa, sillä niiden liittäminen vuonna 1940 tapahtui sotilaallisen voimankäytön uhalla ja oli seurausta vuoden 1939 Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vuonna 2006 antamassaan tuomiossa todennut sopimuksen olleen ristiriidassa kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustettujen periaatteiden kanssa. Krimin laittoman liittämisen osalta on jatkettava tunnustamattomuuspolitiikkaa.

Euroopan unionin jäsenvaltiot ja useat muut maat ovat laajentaneet Krimin valtauksen jälkeen käyttöön ottamiaan pakotteita saadakseen Venäjän lopettamaan hyökkäyssotansa. Myös vastuukysymysten käsittelyä pyritään edistämään: esimerkiksi Alankomaat ja Australia hakevat Venäjää vastuuseen lennon MH17 alas ampumisesta.

Venäjä on valtiona vastuussa asevoimiensa tekemistä humanitaarisen oikeuden loukkauksista Ukrainassa. Henkilökohtaisen rikosvastuun toteuttamiseksi on vireillä niin paljon hankkeita, että heinäkuussa Haagissa kokoontuneet ministerit sopivat niiden paremmasta koordinaatiosta. Keskustelut Venäjän sotatoimien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ovat myös alkaneet.

Nämä toimet ovat kansainvälisen oikeuden sallimia ja tärkeitä. Ukrainaa auttaessaan kansainvälinen yhteisö toimii myös sääntöpohjaisen järjestelmän vahvistamiseksi.

Tarja Långström

Kirjoittaja on kansainvälisen oikeuden tohtori ja lähetystöneuvos ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksikössä.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide