Omaishoitajat tarvitsevat enemmän vapaata

Toivon, että omaishoitajien lakisääteisiä vapaapäiviä lisättäisiin.

1.8. 2:00

Nimimerkki Tasavertaisuutta omaishoitajille (HS Mielipide 30.7.) kuvasi hyvin omaishoitajan vastuuta arjen pyörittämisestä ja ympärivuorokautisesta hoivasta, jota ei arvosteta riittävästi.

Puolisoni tarvitsee dementiansa ja fyysisten oireidensa vuoksi paljon apua ja valvontaa, enkä voi jättää häntä yksin kotiin lyhyeksikään aikaa. Koska jouduin jäämään töistä suunniteltua aikaisemmin pois, saan korkeinta omaishoidontukea (847,22 euroa kuukaudessa), ja nimimerkin ehdottoman verovapauden myötä tuntipalkkani nousisi peräti noin 1,16 euroon.

Olen omaishoitajana hyvin sidottu kotiin, enkä voi lähteä halutessani milloin tahansa yksin kauppaan, kävelylle, marjastamaan, elokuviin tai teatteriin. En voi puolisoni sairauden vuoksi keskittyä täysin omiin harrastuksiini kotonakaan. Oma koti onkin valitettavasti alkanut tuntua välillä vankilalta – korona-aika on lisännyt omalta osaltaan tätä tunnetta.

Saan toki kolme omaishoidon vapaapäivää kuussa ja kolmen tunnin virkistysvapaan viikossa, mutta näinä aikoina on hoidettava muun muassa kaikki pakolliset asiat, joihin puolisoa ei voi ottaa mukaan. Monen muun omaishoitajan tavoin toivon, että omaishoitajien lakisääteisiä vapaapäiviä lisättäisiin. Omat pakolliset lääkäriajat tai esimerkiksi omaishoitajien vertaisryhmän tapaamiset eivät kuitenkaan aina onnistu etukäteen sovittuina vapaina. Toivoisin, että omaishoitajilla olisi joustavasti käytettävissä myös ”päivähoitopaikkoja”, jonne hoidettavan voisi tarvittaessa viedä lyhyeksi aikaa.

Kotiin sidottu omaishoitaja

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide