Haluan kulkea sipulikupolien, Leninin ja hakaristien välistä

Osaamme vain repiä vanhoja patsaita ja tehdä uusia. Mutta patsaita ei pystytetä enkeleille, koska ihminen ei ole enkeli vaan lihaa ja typeryyttä.

9.8. 2:00 | Päivitetty 9.8. 8:51

Vuonna 2100 Suomi (tämä sana on kielletty) on Kiinan läntinen maakunta. Suomen kieli on melkein kadonnut. Nuoriso puhuu mandariinia ja halveksii kaikkea suomalaista.

Helsingin keskustassa on säilynyt Mannerheimin patsaan jalusta skeittipaikkana. Patsas poistettiin kiinalaisvallan vakiinnuttua Pohjois-Euroopassa, mutta jalustassa on yhä erotettavissa nimi Mannerheim. Ihmiset eivät enää tiedä, mitä se tarkoittaa. Jalustan päällä on uusi monumentti Helsingin ensimmäisten kiinalaisten ravintoloiden perustajille.

Paavo Haavikko kirjoittaa, että kun kaadatte patsaat, säästäkää jalustat, koska niille on käyttöä. Pekingin ankan muotoon veistetyssä uudessa patsaassa suomalaisuutta edustaa joulupukin nuttu ja myssy.

Esimerkki kertoo, mitä vikaa voisi olla patsaiden poistamisessa.

Muutama vuosi sitten poistettiin länsimassa patsaita, joiden nähtiin oikeuttavan rasismia. Suomessa piti odottaa Ukrainan kriisiä, jotta päästiin poistamaan patsaita. On ilmoitettu Leninin patsaiden poistamisesta Turusta ja Kotkasta. Helsingissä siirretään Moskovan kaupungin lahjoittamaa Maailman rauha -patsasta.

Virossa ja Latviassa poistettavia patsaita on roppakaupalla, ja poistajat intomielisiä.

Kukapa Leniniä enää arvostaisi? Hänen analyysiaan kapitalismista ja imperialismista luetaan yhä akateemisissa piireissä, mutta pahempi juttu on, että hän on vastuussa verisen diktatuurin pystyttämisestä.

Mitä nyt siis ajattelen, kun näen Leninin patsaan? Samaa kun näen hakaristin Suomen ilmavoimien osaston lipussa. Että maailma on monimumutkainen. Lenin oli torspo, mutta niin vain lapsuudessani hänen kirjoituksiaan tutkittiin Lenin-piireissä Harjavallasta Ulanbaatariin. Tai että Lenin vietti Suomessa aikaa ja tunsi roppakaupalla suomalaisia. Että kaksi isoukkia isän puolelta panivat toivonsa Leninin vallankumoukseen. Toinen loikkasi Venäjälle, ja petyttyään takaisin. Lenin on minunkin perheeni historiaa.

Katsokaa nyt patsasta tarkkaan, että tälle sukupolvelle ei kävisi yhtä huonosti!

Oletteko nähneet kuvia vanhasta Helsingistä? Horisontissa loistavat Suomenlinnan kirkon sipulikupolit. Katajanokalla kohoaa Kolminaisuuden kappeli. 1920-luvun nationalistit poistivat nämä venäläisvallan monumentit. Nyt niitä on ikävä.

On ikävä historiaa, sen moninaisuutta ja ristiriitaa, kerroksia ja haarautuvia polkuja, viitteitä siitä, mitä meistä olisi voinut tulla. Suomessa ei ole liikaa patsaita menneisyyden ihmisille vaan liian vähän. Pyytäkää minulta lista. Sanon heti sata henkilöä, jotka tarvitsevat patsaan.

On ikävä historiaa, sen moninaisuutta.

Samalla kun 1920- ja 1930-luvun ihmiset vähensivät sipulikupoleita, he lisäsivät hakaristejä. Nyt niissäkin on kitkerä jälkimaku, koska yhdenkään aikakauden ihmiset eivät löydä arvoja, jotka kestäisivät seuraavaan aikaan.

Emme mekään niitä löydä. Osaamme vain repiä vanhoja patsaita ja tehdä uusia.

Mutta patsaita ei pystytetä enkeleille, koska ihminen ei ole enkeli vaan lihaa ja typeryyttä.

Suurimmat patsaat tehdään tappajille ja voittajille, sellaisille kuin Mannerheim. Tai Aleksanteri II, jonka patsas on Senaatintorilla. Aleksanteri vapautti Venäjän maaorjat ja antoi suomen kielelle oikeudet. Sitten hän tappoi puolalaisia ja poisti Puolan nimen kartoista hieman niin kuin Venäjän nykyinen hallitsija on pyyhkinyt Ukrainan koulukirjoista.

Aleksanterin tai Mannerheimin tarina ei ole helppo tai yksinkertainen. Rakastan kulkea kaupungissa, jonka keskellä he seisovat ja näkyvillä on ihmiskunnan koko komeus, outous ja rujous.

Haluan elää kaupungissa, jossa on sipulikupoleita, Leninin patsaita ja hakaristejä. En halua, että ympärilläni on siistittyä ristiriidatonta hyveellisyyttä.

Jos meillä on pokkaa, säästämme aivan kaiken vanhan: talot, puut ja patsaat.

Jos emme muista koko menneisyyttä, sen typeryyttä, väkivaltaa ja ihmisen ristiriitaisuutta, katoaa aivan varmasti myös maailmanrauha.

Kirjoittaja on kielitieteilijä ja kirjailija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide