Valtion on asetettava tiukat ehdot Fortumin tuelle

Tuen turvin tehtävät investoinnit on suunnattava fossiiliriippuvuuden vähentämiseen.

30.8. 2:00

Jättitappiot tehnyt valtion pääomistama Fortum neuvottelee parhaillaan valtion kanssa likviditeettituesta. Fortumin toimitusjohtajan Markus Rauramon mukaan tukea tarvitaan, koska kohonneet vakuudet sitovat yhtiön pääomia ja pääomat ovat puolestaan pois esimerkiksi investoinneista (HS 25.8.).

Jos valtio myöntää tukea, ehtojen tulee olla tiukat. Sanna Marinin (sd) hallituksen omistajapoliittisen periaatepäätöksen mukaan ”valtio-omisteisten yhtiöiden edellytetään ottavan huomioon tavoite hiilineutraalista Suomesta 2035 ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen”. Tähän asti Keski-Euroopan ja Venäjän fossiilikauppaan panostaneen Fortumin ja tytäryhtiönsä Uniperin strategia ja toiminta ovat olleet kaukana 1,5 asteen tavoitteesta. Valtio-omistajan on jo aika korjata tilanne. Fortumin vaatima likviditeettituki tarjoaa tähän mahdollisuuden.

Mallia ohjaamiseen voidaan ottaa Saksasta, jossa valtio asetti Uniperin pelastuspaketin ehdoksi sen, että yhtiö luopuu Alankomaita vastaan nostamastaan kanteesta. Uniper haastoi Alankomaat välimiesoikeuteen keväällä 2021, koska maassa säädettiin kivihiilen polton vuoden 2030 jälkeen kieltävä laki.

Suomessa valtio-omistajan tulee vaatia vähintään sitä, ettei Fortum likviditeettituen turvin tekohengitä fossiilisiin polttoaineisiin nojaavaa infrastruktuuria – saati panosta uuteen. Tuen turvin tehtävät investoinnit on suunnattava fossiiliriippuvuuden vähentämiseen. Muuten kyseessä on vain yksi uusi ympäristölle ja ilmastolle haitallinen miljardiluokan tuki.

Olli Tiainen

ilmasto- ja energia-asiantuntija

Greenpeace

Vera Kauppinen

kampanja-asiantuntija

Hiilivapaa Suomi

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide