Euroalueeseen kuuluvalla Suomella ei ole omaa inflaatiota

Suomalaisella talouspolitiikalla ei voida vaikuttaa euron inflaatioon. Tämän monet ekonomistimme näyttävät unohtaneen.

2.9. 2:00 | Päivitetty 2.9. 7:20

Helsingin Sanomissa 26.8. kaksitoista suomalaista ekonomistia kertoi, mitä inflaatiolle voisi Suomessa tehdä. Vastaukset kuvaavat masentavasti maan talouspoliittista keskustelua ja tutkimusta. Monet eturivin ekonomistimme näyttävät unohtaneen, että Suomella ei enää ole omaa valuuttaa.

Inflaatiolla tarkoitetaan taloustieteissä rahan ostovoiman heikkenemistä. Koska rahan arvoa ei tietenkään voi mitata samassa rahassa, olemme jo kauan sitten päättäneet, että sen laskua mitataan kuluttajahintaindeksin muutoksilla. Tästä johtuu, että useimpien mielestä inflaatio on sama kuin hintojen nousu.

Talouspoliittisia vaihtoehtoja punnittaessa on kuitenkin tärkeää muistaa, että kuluttajahintaindeksin muutokset eivät ole inflaatiota, ne ovat vain tapa mitata inflaatiota. Tämä voi kuulostaa saivartelulta, ja sitä se pitkälti markka-aikaan olisikin ollut.

Meillä ei kuitenkaan enää ole omaa valuuttaa, vaan kaikki euroalueen maat käyttävät samaa rahaa. Koska inflaatio on rahan arvon heikkenemistä, kaikilla euromailla on määritelmällisesti sama inflaatio. Suomen kuluttajahintaindeksillä mitatun inflaation vertaaminen esimerkiksi Hollannin inflaatioon on siksi yhtä tyhjänpäiväistä kuin Turun inflaation vertaaminen Vaasan inflaatioon. Pienet erot maiden ja alueiden kuluttajahintaindeksin muutoksissa eivät kerro erilaisesta inflaatiotahdista. Ne ovat vain indeksien rakenteesta tai kilpailun puutteesta johtuvia hetkellisiä mittausvirheitä. Euroalueeseen liityttyään Suomella ei enää ole omaa inflaatiota.

Maailman suurimmalla yhteisvaluutta-alueella Yhdysvalloissa Kalifornia ja Texas ovat Italian ja Ranskan kokoisia talouksia. Aivan kuten EU:n jäsenmailla, niillä on suuret osavaltiobudjetit ja keskuspankin (Fedin) sivukonttori. Niiden kuluttajahintojen kehitykseen ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota, eikä kukaan kutsu sitä inflaatioksi. Inflaatio on dollarin ostovoiman heikkenemistä, ja se on tietenkin täsmälleen yhtä suuri itä- ja länsirannikolla. Siksi Yhdysvalloissa ei myöskään kysytä osavaltioiden inflaationvastaisten toimien perään.

Sekä Yhdysvalloissa että euroalueella rahan, aivan kuten minkä tahansa hyödykkeen, arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Jos tarjonta ylittää kysynnän, rahan arvo – tai ostovoima – laskee ja päinvastoin.

Rahan kysyntä määräytyy sen mukaan, paljonko sitä tarvitaan kansantaloudessa tapahtuvan vaihdannan rahoittamiseen. Sen tarjonnasta kantaa vastuun keskuspankki. Kun rahan ostovoima alkaa laskea liian nopeasti, eli inflaatio ylittää jonkin tavoitetason, keskuspankin on rajoitettava rahan tarjontaa nostamalla lyhyitä korkoja ja myymällä arvopapereita, jolloin rahan tarjonnan kasvu hidastuu. Mitään muuta toimivaa tapaa vaikuttaa inflaatioon ei ole.

Edes työmarkkinaratkaisut eivät vaikuta inflaatioon.

Suomalaisella talouspolitiikalla ei voida vaikuttaa euron inflaatioon. Edes työmarkkinaratkaisuilla ei ole vaikutusta inflaatioon. Yhteisvaluutan oloissa ne vaikuttavat tietenkin yhä suomalaisyritysten kilpailukykyyn, työpaikkojen syntyyn ja talouskasvuun. Mutta mitään hintojen ja palkkojen spiraalia ei euron ja globalisoidun talouden oloissa voi syntyä. Suomen talouspolitiikasta vastaaville poliitikoille tämä on hyvä uutinen: he voivat lopettaa inflaatiosta huolehtimisen. Siitä vastuun kantaa yksinomaisesti Euroopan keskuspankki.

Suomessa ei käytännössä ole ollut talouskasvua viiteentoista vuoteen, ja se alkaa näkyä elintasossa, julkisen talouden alijäämissä, työeläkejärjestelmän vakavaraisuudessa ja suurten metropolialueiden ulkopuolisten kiinteistöjen arvoissa. Suomen lähivuosien talouspolitiikalla on siksi oltava yksi tavoite ylitse muiden: talouskasvun nopeuttaminen. Se edellyttää investointeja, yrittämistä ja työntekoa.

Valtio ja kunnat eivät ole yrittäjinä ja sijoittajina parhaimmillaan. Taloudellisen kasvun nopeuttaminen edellyttää yksityisen sektorin toimintaedellytysten parantamista ja – toisin kuin useat HS:n haastattelemista asiantuntijoista väittävät – verotuksen rakenteellista uudistamista ja alentamista.

Björn Wahlroos

Kirjoittaja on hallituksen puheenjohtaja finanssikonserni Sammossa ja metsäyhtiö UPM:ssä.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide