Meno oppitunneillani on välillä kuin sirkuksessa

Ketä inkluusio palvelee kouluissa?

1.9. 2:00 | Päivitetty 1.9. 6:15

Olen matemaattisten aineiden opettaja peruskoulussa ja haluan kuvailla oppitunnin kulkua tavallisena työpäivänäni.

Jokaisen tunnin alusta vähintään kymmenen minuuttia kuluu siihen, että kaikki ovat tulleet paikalle, kirjat ovat esillä ja kännykät poissa. Käymme tunnin aiheen läpi, ja lopulta aikaa laskemiselle jää parisenkymmentä minuuttia.

Luokassa on erilaisia tuentarvitsijoita. Jotkut oppilaat tarvitsisivat jatkuvaa vieressä ohjaamista ja opetusta, mutta tähän mennessä ohjaaja tai erityisopettaja on ollut käytettävissä vain kolmasosalla tunneista. Muutamana viime päivänä ei ole ollut ketään, ja olen ollut ainoa aikuinen tukea antamassa.

Yksi oppilas ei osaa suomen kieltä. Hänen viereensä tarvittaisiin matematiikkaa osaava tulkki. Pari ylivilkasta oppilasta kulkee jatkuvasti ympäri luokkaa häiriten muiden oppilaiden työskentelyä huomautuksista huolimatta. Muutaman kerran olen saanut vilkkaimmat pois tunnilta ohjaajan valvontaan, ja rauha on laskeutunut luokkaan taaten kaikille hyvät työskentelyolot. Nyt ei moisesta ole toivoa, sillä ylivilkkaita lapsia ei voi päästää yksin valvomatta käytävään häiritsemään muiden oppitunteja, joten meno on välillä kuin sirkuksessa.

Valitsen auttamisen kohteeksi tällä kertaa erityisen tuen oppilaat. Neuvominen on hidasta, ja suurella vaivalla saamme käytyä opittavan asian läpi rautalangasta vääntäen ja laskettua kaksi tehtävää. Etevimmät oppilaat ovat oman onnensa nojassa, ja onneksi homma heillä toistaiseksi sujuu. Suuri, keskivertoa edustava enemmistö oppilaista viittaa, pyytää apua ja ihmettelee ääneen, miksi ohjaan aina samoja oppilaita.

Melkein kaikilla luokassa on ongelmia peruslaskutoimitusten kanssa ja murtoluvut tuottavat suuria vaikeuksia, joten monimutkaisten käsitteiden oppiminen ei onnistu ilman vanhan kertausta ja henkilökohtaista ohjaamista.

Tunti kuluu jotenkuten loppuun. Jälleen pari oppilasta on ihan pihalla aiheesta. He purkavat turhautumistaan, ja lupaan yrittää ehtiä heidän luokseen seuraavalla tunnilla.

Tunnen itseni ihan loppuun kalutuksi. Kylmä pallo vatsassani on taas kasvanut, kun pelkään oppilaiden puolesta. Mietin, kuinka monta eriytettyä polkua pitää taas huomioida ja suunnitella seuraavaa kertaa varten ja millä ajalla ehdin kaiken tehdä. Tätä on oppilaiden yhdenvertaisuutta lisäävä inkluusio.

Opettaja

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide