Onko pahan ilman lintu, jos kysyy: Mitä seuraavaksi?

Näinä aikoina on monia syitä pelätä poliittista ja yhteiskunnallista epävakautta.

4.9. 2:00 | Päivitetty 4.9. 7:21

Esikoinen lähti koulutielle 19 vuotta sitten. Maailma yritti yhä toipua syyskuun 11. päivän iskuista, sars-epidemia alkoi olla nujerrettu, ja Puna-armeijan kuoro esiintyi Senaatintorilla yhdessä Leningrad Cowboys -yhtyeen kanssa.

Tuosta kaikesta tuntuu olevan ikuisuus.

Nyt saattelen aamuisin nuorimmaista, tämän syksyn ekaluokkalaista, lähikouluun. Tunnen haikeutta, kun halaamme auton suojissa. Katselen perään, kun hän ottaa reippaana itsenäistymisensä ensi askeleita.

Taaskaan maailma ei ole ennallaan. Korona, Venäjän hyökkäyssota ja siitä seurannut energiakriisi ovat paljastaneet elämänmenomme paljon haavoittuvammaksi kuin luulimme.

Ensimmäistä kouluaamua sävytti ikävä yllätys. Joku oli yöllä rikkonut poikani luokkahuoneen ikkunan.

Enteellistäkö? Uskallanko ajatella aikaa 20 vuotta eteenpäin? Millaiseen maailmaan kuopus varttuu? Miten voisin evästää häntä kohtaamaan ne huolet, jotka omaa mieltäni kalvavat?

Pitääkö minun valmentaa häntä siihen, että pitkä rauhan aika Euroopassa on ohi, eikä sota ole enää vain menneistä taisteluista kertovia kappaleita historiankirjoissa? Illuusio siitä, että pyrkimys rauhan, hyvinvoinnin, demokratian ja kansalaisoikeuksien edistämiseen olisi maanosan yhteinen ihanne, on rikkoutunut pahan kerran.

Muistutanko siitä, että sota ei ole videopeli eikä kirurgisen tarkka operaatio, vaan tragedia, josta kukaan ei palaa menemättä ihmisenä rikki.

Nobel-palkittu valkovenäläinen kirjailija Svetlana Aleksejevitŝ kuvaa kirjassaan toisen maailmansodan kauheuksia naissotilaiden silmin. Sodalla ei ole naisen kasvoja kertoo nälästä, vilusta, rotista, raiskauksista ja jopa kannibalismista – ihmisyyden menetyksestä.

Hätkähdän tajutessani, että tämä raakuus on ollut viime kuukaudet todellisuutta myös Ukrainassa.

Rakas lapsi, älä ainakaan sinä innostu sodasta – edes hyvän puolella ollessasi. Sotakoneet olkoot välttämätön paha, eivät itseisarvoinen palvonnan kohde.

Sukulaistäti muisti poikaani syntymäpäivänä nahkalompakolla, jonka sisältä löytyi pieni alkupääoma. Lisäeuroja kertyi, kun poika auttoi isäänsä talven polttopuiden kannossa.

Veimme yhdessä mökkipihan omenoita tuoremehuasemalle, missä hän ylpeänä kertoi tienesteistään.

Huomaan pohtivani, mikä on se esimerkki, jonka itse pystyn tarjoamaan hänelle, kun on kyse taloudenpidosta. Olenko vuosien mittaan tuudittautunut jatkuvaan talouskasvuun, säännöllisiin ansiotuloihin ja maltilliseen hintojen nousuun?

Ovatko poikkeusolot enää poikkeus?

Määräaikaisen sähkösopimuksen satuin uusimaan juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Meillä on hetki hengähdysaikaa, jonka kuluessa voi valmistautua kuukausikulujen roimaan nousuun. Toinen vaihtoehto on odottaa ja toivoa, että sähkömarkkina palautuisi normaaliaikaan.

En ole järin optimisti tämän suhteen. Kerään rohkeutta siihen, että perkaisin menoistani oikeasti turhat pois.

Jokainen käynti ruokakaupassa muistuttaa siitä, että monen kotitalouden yhtälö käy päivä päivältä hankalammaksi.

Haluaisin, että tämän päivän ekaluokkalaista ei tulisi laman lapsia, jotka kuljettavat taakkaansa seuraavaan polveen.

Ovatko poikkeusolot enää poikkeus, vai onko jokapäiväisestä elämästämme tullut pysyvästi häiriöaltista? Ensimmäisestä koronakeväästä on nyt kaksi ja puoli vuotta. Poikani ja hänen ikätoveriensa elämästä se on merkittävä pätkä. Epänormaalista tuli heille normaalia.

Koronarajoituksista siirryimme suoraan sotaan Ukrainassa ja sen tuomaan huoleen ja järkytykseen. Venäjän moukaroinnin yhä jatkuessa Eurooppa yrittää keksiä keinot selvitä ensi talvesta niin, että kodit pysyvät lämpiminä ja rahaa riittää ruokaankin.

On monia syitä pelätä poliittista ja yhteiskunnallista epävakautta. Ilmastonmuutoksen ikävät faktat ovat nekin edelleen reunustamassa kulkuamme kohti tuntematonta.

Onko pahan ilman lintu, jos kysyy: Mitä seuraavaksi?

Koulun saattopaikalla päätän silti olla luottavainen. Kyllä tästä selvitään. Olen ylpeä siitä, kuinka reipas, fiksu ja tunneälyinen kaveri sinusta on tullut. Toivon, että se kantaa pitkälle.

Oma sukupolveni jättää maailmaan perinnön, joka näyttää enemmän vararikolta kuin jättipotilta. Tulevaisuus lepää sen varassa, että olisitte meitä viisaampia - myös väistämättä edessä olevien ulkoisten haasteiden äärellä.

Menestystä elämän vaiherikkaalle matkalle, teille kaikille!

Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide