Ylipaino on suomalaisten yhteinen asia

Kansanterveys katosi poliittisesta puheesta, vaikka terveydestä paremmin huolehtimalla voitaisiin säästää valtavasti rahaa.

11.9. 2:00 | Päivitetty 11.9. 11:25

Olen 182 senttiä pitkä ja painan noin 86 kiloa. Onko se liikaa? Yleisesti käytetyn BMI-painoindeksin tuomio on selvä: lievästi ylipainoinen.

Pitäisi varmaan skarpata. Vai pitäisikö? Tärkeintä kai on hyvä olo – ei se, mitä vaaka näyttää.

Yhteiskunnallinen puhe ylipainosta on viime aikoina kiertynyt siihen, miten yksilöä ei pidä syyllistää ja vaatia laihtumaan vaan kannustaa hyväksymään itsensä. Se on hyvä asia.

Takavuosina lihavuudesta ei puhuttu näin. Ylipaino näyttäytyi tupakointiin tai viinanjuontiin rinnastuvana kansanterveyden ongelmana, joka maksaa valtiolle vuosittain valtavia summia. Puhe oli suoraa ja valistavaa.

Ajan henki näkyi esimerkiksi Helsingin Sanomien vuonna 2007 pyörittämässä Läskikapina-nimisessä kampanjassa. ”Paras mittalaite on kokovartalopeili”, lehden terveyssivusto opasti tuolloin mukaan lähteviä.

Someajassa valistuksen rinnalle on noussut kehopositiivisuus. Takavuosien kilokyttäys näyttäytyy nyt lääkärinörtteilynä, joka ohittaa ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.

Tarinat ylipainosta ovatkin muuttuneet voimauttaviksi. HS:n toimituksessa laadittava Sport-lehti kuvasi tänä kesänä BMI-mittarin valtaa kyseenalaistavaan juttuunsa viisi indeksin mukaan lievästi ylipainoista naista. Heidän terveyteensä lukema ei ollut vaikuttanut. Itsetuntoon ja elämään paine asettua painoindeksin normiin oli iskenyt sitäkin lujemmin.

Muutos on helpottanut monen oloa, mutta kansanterveyden edistäjät ovat sen edessä ymmällään. Entisaikojen ”yleistä hyvää” tavoitelleet kansalliset projektit näyttäytyvätkin nyt yksilön mielenterveyteen kohdistuvina hyökkäyksinä.

Voiko näkökulmia sovittaa yhteen? Kuuluuko lihavuus enää kenellekään muulle kuin ihmiselle itselleen, ainakaan poliitikolle – tai kolumnistille?

Karut luvut eivät ole kadonneet minnekään, ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) varoittaa niistä edelleen säännöllisesti. Yli 30-vuotiaista suomalaisista noin joka neljäs on THL:n mukaan virallisesti lihava. EU-tason ylipainovertailussa Suomi asettuu Itä-Euroopan maaksi, unionin keskiarvon yläpuolelle.

Lihavuus myös yleistyy yhä. Sairastavuus lisääntyy, ja arvokasta sote-rahaakin kuluu enemmän. Ylipaino on koronaviruspandemiassakin ollut riskitekijä. Jos ikääntyvän Suomen on säästettävä, kansanterveyden kohentaminen olisi hyvä keino.

Takavuosien kilokyttäys näyttäytyy nyt lääkärinörtteilynä.

Lihavuus on kuitenkin viheliäinen pulma, vähän niin kuin ilmastonmuutos. Se on läntisen elämäntavan sivutuote: korkeakalorista ruokaa on kaikkialla, ja monella jopa työ hoituu nyt digitaalisesti, kotona istuen.

Onko lihavuus sittenkin vain tämän mukavuuden hinta, jonka päätämme yhdessä maksaa?

Tilastojen mukaan ei ole. THL:n elokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan lihavuus lisääntyy etenkin niillä, joilla on jo valmiiksi ylipainoa. Normaalipainoisten osuus taas pysyy ennallaan. Tässäkin Suomi siis polarisoituu.

Näkökulma kannattaa siirtää pois yksilöstä. Ylipaino pitäisi nähdä osana terveyserojen, arjen voimavarojen ja mielenterveyden yhtälöä. Tutkijoiden mukaan moni ylipainoinen haluaisi laihtua, mutta resurssit eivät riitä siihen.

Harmi vain, että tämäkään ei helpota ongelmaa: juuri ennalta ehkäisevä terveystyö tai arjen tuki ovat asioita, joista aina puhutaan, mutta joihin ei juuri satsata.

Toivoa silti voi, että vuodenvaihteessa aloittavat uudet hyvinvointialueet ottaisivat asian tosissaan. Ne tarvitsevat uusia keinoja, sillä vuonna 2020 valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan laihdutusyritykset yleensä epäonnistuvat, ainakin normaalipainoisilla.

Seuraavalle hallitukselle tarjolla on isojakin ideoita. Suurimmat terveysjärjestöt ehdottivat jo vuonna 2020 Suomeen terveysperusteista valmisteveroa, joka kohdistuisi suolaan, sokeriin ja tyydyttyneeseen rasvaan. Vero olisi sitä suurempi, mitä epäterveellisempi tuote on.

Marjat eivät kallistuisi, mutta perunalastujen ystävän veri seisahtuisi ennen rasvan imeytymistä jo hintalapun äärellä.

Oli verosta mitä mieltä tahansa, kansanterveydestä voisi tulla säästöjä tuova puheenaihe tukiviidakon viilauksen rinnalle, jos poliitikot vain uskaltavat tätä keskustelua käydä.

Sen voi tehdä myös säilyttämällä kehorauha – siis syyllistämättä yksilöä mutta katsomalla rakenteisiin. Kartan Suomi-hahmolla kun on kourassaan sen verran iso sote-lasku, että ylipaino on myös yhteinen asia.

Kirjoittaja on HS:n talouden ja politiikan toimituksen esihenkilö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide