Ennen nukkumaanmenoa kannattaa venytellä

Nukahtamisen kotikonsteista kannattaisi kerätä kansallinen sivusto nettiin.

Aivot tarvitsevat hyvää unta.

10.9. 14:00

Mielipidesivulla (HS 7.9.) kirjoitettiin, että unihäiriö altistaa myös muille terveysongelmille.

Unettomuus on hiipinyt viime vuosina vaivihkaa uudeksi kansantaudiksemme. Syitä lienee ainakin runsas ruutuaika ja fyysisen aktiivisuuden väheneminen arjessa. Aivot jäävät päivän päätteeksi vireystilaan, eikä nukkumattia näy eikä kuulu.

Pitkittyneet univaikeudet johtavat kokonaisvaltaisiin terveysongelmiin ja heikentävät ihmisten työ- ja toimintakykyä sekä haittaavat sosiaalista elämää. Kysymys on todella vakavasti otettavasta kansanterveydellisestä ongelmasta. Vakavissa tapauksissa kannattaa kääntyä unilääketieteeseen erikoistuneiden lääkärien puoleen.

Kaikki kotikonstit nukahtamiseen kannattaa joka tapauksessa kokeilla, ja niistä olisi hyvä kerätä kansallinen sivusto nettiin.

Itsellänikin toisinaan homma menee illalla piehtaroinniksi, vaikka mitään tiedostettavaa syytä, kuten esimerkiksi arjen stressiä ei olisi. Uni ei vain ota tullakseen.

En ole nähnyt missään mainittavan ainakin itseni kohdalla erittäin tehokkaaksi osoittautunutta helppoa ja terveellistä konstia: venyttelyä juuri ennen nukkumaan menoa. Lihasten pitää rentoutua, jotta voi nukahtaa. Rauhallinen venyttely kipuineen sekä syvä palleahengitys tyhjentävät aivot turhista asioista. Kun venyttelyn päälle kömpii sänkyyn tuntien lihastensa rentoutuneen, alkaa kuorsaus muutamassa minuutissa. Ja jos ei ala, niin ei kuin takaisin lattialle ja uusi venytyssarja.

Tätähän voi tarvittaessa toistaa niin monta kertaa kuin tarvitaan, ja lopulta uni on taattu. Sivutuotteena notkistuu mukavasti, mikä parantaa terveyttä sekin.

Joni Siikavirta

varatuomari, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide