Kriiseihin varautumisessa on paljon parantamisen varaa

Kriisiajan johtamiseen tarvitaan selvemmät toimintamallit, joilla paikataan aukkoja päivystys- ja toimintavalmiudessa.

9.9. 2:00

Koronaviruskriisi sai Suomen testaamaan poikkeusolojen varautumista ja johtamisjärjestelmiä. Pandemia-ajasta selvittiin, mutta monessa kohtaa vain rimaa hipoen. Sosiaali- ja terveydenhuollon päävastuulle jäänyt mutta monelle muullekin hallinnonalalle yllättäviä ongelmia aiheuttanut kriisi toi ilmi monia parannustarpeita. Ukrainan sodan syttyminen jätti opitun pureskelulle vain vähän aikaa.

Viime viikkoina pääministerin vapaa-ajanvietosta syntyneiden kohujen sivujuonteena on herännyt kysymyksiä siitä, miten valtionjohto organisoituu vastaamaan yllättävään kriisitilanteeseen. Mutta mihin oikeastaan pitää varautua?

Koronakokemusten jälkeen on houkuttelevaa ajatella, että seuraava kriisi on samankaltainen, entuudestaan tuttu. Toisaalta Ukrainan sodan ja Nato-keskustelun seurauksena korostuvat sodanajan kriisin näkymät. Muihin laaja-alaisiin uhkiin varautuminen ei julkisessa keskustelussa näy.

Valtioneuvoston turvallisuusstrategiatyö on 2000-luvun alusta lähtien edistänyt hallinnonalojen yhteistä ymmärrystä varautumisessa. Yhteinen tilannekuvan seuranta ja siihen liittyvä päätöksenteko on kuitenkin jäänyt paikoin puutteelliseksi. Tietoa ja osaamista on eri puolilla hallintoa, mutta kuka kantaa johtovastuun kansallisesta varautumisesta?

Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, että Suomessa on tarvetta poliittisesti johdetulle säännöllisesti kokoontuvalle kansallisen turvallisuuden seuranta- ja päätöksentekoelimelle. Tällainen säännöllisesti kokoontuva elin kykenisi myös muuntamaan kriiseistä saadut opit toimenpiteiksi, jotka auttavat hoitamaan seuraavia kriisejä entistä paremmin.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (utva) ei ole tällainen turvallisuustilanteen seurannasta vastaava poliittinen toimija. Sen tehtävä rajautuu ulko- ja puolustuspolitiikan kysymyksiin sekä sellaisiin turvallisuusasioihin, joilla on merkitystä ulkosuhteiden tai kokonaismaanpuolustuksen kannalta.

Utvaan kuuluu vain osa ministereistä, mutta kaikilla hallinnonaloilla on merkittäviä kansalliseen turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä vastuita. Lisäksi vastuut jakautuvat monien ministeriöiden kesken esimerkiksi kyberturvallisuuden koordinoinnissa, huoltovarmuudessa ja terveysturvallisuudessa. Tulevaisuudessa varautuminen ja kriisijohtaminen vaativat todennäköisesti yhä enemmän ministeriöiden yhteistyötä.

Varautumisen sudenkuoppa on, että ihmismieli pyrkii varautumaan tuttuun, jo koettuun. Totutusta poikkeavan varautumisen voidaan kokea jopa heikentävän turvallisuudentunnetta. Erilaisten uudenlaisten riskiskenaarioiden esittäjä saattaa saada vastaansa syyttelyä turhasta pelottelusta tai informaatiovaikuttamisen helpottamisesta.

Turvallisuusviranomaiset – poliisi, pelastustoimi, Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat – ovat jatkuvassa valmiudessa. Muilta osin viranomaisten päivystys- ja toimintavalmius ei ole aukoton, eikä lainsäädäntö tue sujuvaa ja ennalta ehkäisevää tiedonkulkua viranomaisten välillä.

Lainsäädäntö ei tue sujuvaa tiedonkulkua viranomaisten välillä.

Siviilipuolen viranomaisvalmius on yleensä mitoitettu normaaliolojen häiriötilanteisiin. Niinpä merkittävä kansallista turvallisuutta uhkaava tapahtuma voi vaatia nopeasti lisäresursseja ja ohjausta, joita hoitamaan tarvitaan välittömästi valtioneuvosto, asianomaisen hallinnonalan ministeri ja pääministeri.

Tasavallan presidentin asema ja rooli on perustuslain mukaan varautumiskysymyksissäkin tarkoin rajattu ulko- ja puolustuspolitiikan kysymyksiin. Käytännössä presidentti käyttää kuitenkin merkittävää vaikutusvaltaa etenkin presidentin ja utvan yhteiskokouksissa.

Koronaviruskriisi näyttää tuudittaneen meidät erikoiseen turvallisuudentunteeseen. Siitä selvittiin, poikkeusolotkin pystyttiin toteamaan ja valmiuslaki ottamaan käyttöön. Kriisi ei silti näytä valmentaneen meitä seuraavalle opintojaksolle. Sille, jota ei ole vielä kalenteriin merkitty.

Harriet Lonka ja Kari Laitinen

Kirjoittajat ovat tutkijoita Suomen Akatemian rahoittamassa Irwin-hankkeessa, jossa tutkitaan tiedon huoltovarmuutta kompleksisessa ympäristössä.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide