Kappa on mittana epätarkka, mutta perinteinen

Mittauslaitelaissa on torikauppaa koskeva poikkeus.

Torikaupassa perunoita saa myydä kapoittain ja marjoja litroittain.

10.9. 2:00

Heikki Laitinen kirjoitti (HS Mielipide 8.9.) torikaupassa mittayksikkönä käytettävän kapan olevan muinaisjäänne ja toivoi korjausta tilanteeseen.

Kuluttajansuojalaki velvoittaa ilmoittamaan tuotteiden yksikköhinnan, eli hinnan paino-, tilavuus- tai pituusyksikköä kohden. Esimerkiksi perunoita on päivittäistavarakaupassa myytävä kilohinnalla. Vakioidun yksikköhinnan avulla kuluttaja voi arvioida tuotteita keskenään luotettavasti ja helposti.

Mittauslaitelaissa on kuitenkin torikauppaa koskeva poikkeus. Torikaupassa tai vastaavassa kaupassa kiinteitä tuotteita, kuten perunoita, voidaan myydä myös tilavuuden perusteella, eli kapalla mitaten. Torikaupassa kappaa saa käyttää ainoana mittayksikkönä, mutta kilohinnallakin saa torilla myydä.

Hinnan ilmoittamista koskevan lakiuudistuksen yhteydessä vuonna 2010 nostettiin esille torikauppaa koskevasta poikkeuksesta luopuminen pitkälti Laitisenkin esille tuomin perustein. Myös Kuluttajavirasto piti kapasta luopumista kuluttajansuojan kannalta perusteltuna. Eduskunnan talousvaliokunta halusi kuitenkin säilyttää perinteen, jonka mukaan torikaupassa voidaan myydä esimerkiksi perunoita kapoittain ja marjoja litroittain.

Mika Hakamäki

johtava asiantuntija

Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide