Onko akateeminen koulutus tuhon tiellä?

Yliopistoissa tulee avata keskustelu siitä, mitä korkein akateeminen sivistys tarkoittaa elämänmuotomme viheliäisten ongelmien keskellä.

Ihmisiä vilvoittelemassa sadettajien luona Piazza dei Miracolin nurmikolla Pisassa Italiassa.

19.9. 15:00

Yliopistot ovat palanneet akateemiseen päiväjärjestykseen. Esitämme toiveen alkaneelle lukuvuodelle: tiedeyhteisön olisi jo aika kirkastaa eetoksensa kasvatus- ja sivistysyhteisönä.

Yliopistoissa tulee avata keskustelu siitä, mitä korkein akateeminen sivistys tarkoittaa elämänmuotomme viheliäisten ongelmien keskellä. On kysyttävä, millaista viisautta ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon ekologisesti kestävä suhde edellyttää.

Takana on yksi mittaushistorian kuumimmista kesistä. Etelä-Euroopassa lomailleet saivat nauttia jopa 47 celsiusasteen lämpötiloista ja upeista auringonlaskuista, jotka hehkuivat kaikissa punaisen sävyissä metsäpaloista kantautuneiden hiukkasten ansiosta. Pakistanissa vierailleita säät eivät suosineet: poikkeuksellisen rankkojen monsuunisateiden vuoksi kolmasosa valtion pinta-alasta on jäänyt tulvaveden alle.

Kesän aikana todistamamme sään ääri-ilmiöt ovat tapahtuneet Pariisin ilmastosopimuksen turvallisina pidettyjen rajojen alapuolella. Ne ovat esimakua siitä, mitä on tulossa, mikäli sopimuksen tavoitteisiin ei päästä. Alkaneen lukuvuoden aikana 1,5 asteen tavoitteessa pysymiseen jäljellä oleva, globaalin oikeudenmukaisuuden periaatteen huomioiva hiilibudjetti ylittyy Suomen osalta, kun tarkastellaan kulutusperustaisia päästöjämme.

Yliopiston on aika ajatella tehtävänsä uusiksi suhteessa ekokriisiin.

Maailman tilan tiedostaminen ja kriittisten ajattelu- ja toimintavalmiuksien luominen ovat erityisesti yliopiston tehtäviä. Ekokriisin ylittäminen edellyttää sitä tuottavien ajattelu- ja toimintatapojen purkamista – siis tuhoisan sosialisaation pysäyttämistä. Tämä ei näy yliopistoissa etenkään vuoden 2009 yliopistolain muutoksen jälkeen.

Yliopistolaitos on määrätietoisesti – sekä poliittisin päätöksin että sen omin toimin – valjastettu ensisijaisesti elinkeinoelämän kilpailukyvyn edistämisen välineeksi. Keskeiseksi tehtäväksi on tullut tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointi ja niihin vastaaminen. Kilpailuideologiasta ja tuotannon tarpeista päämääränsä ammentava koulutus on kuitenkin ekokriisin kontekstissa tuhon tie.

Koulutuspolitiikkamme on sidoksissa OECD:n talouskasvun ja teknologisen edistyksen ideologiaan ja sen ekonomistisen ihmiskuvan olettamuksiin, vaikka juuri ne ovat olennainen osa elämänmuotomme kriisiä. Talouskasvu on ekokriisin keskeisin syy, ja esimerkiksi Bios-tutkimusyksikön julkaisut ovat osoittaneet vihreän kasvun mahdottomaksi tavoitteeksi.

Pitkällä aikavälillä tieteellisen yhteisön markkinaistuminen on uhka myös demokratialle, kun korkeimman opin tyyssijassa ei ole resursseja yhteiskuntaa kriittisesti uudistavalle tutkimukselle ja keskustelulle. Yliopiston – kuten myös muiden kasvatusyhteisöjen – on aika ajatella tehtävänsä uusiksi suhteessa ekokriisiin.

Nykyinen elämäntapamme on mahdoton jatkettavaksi. Lähivuosien valinnoistamme riippuu, kuljemmeko kohti ekosysteemien ja yhteiskuntien romahdusta vai hallittua, ennennäkemättömän nopeaa elämänmuodon muutosta.

Katri Jurvakainen

ympäristövaikuttajakoulutuksen ja yhteiskunnallisen linjan vastuuopettaja, Voionmaan koulutuskeskus

Veli-Matti Värri

kasvatusfilosofian professori, Tampereen yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide