Kaivoslaki haluaa kulkea keskitietä

13.9. 2:00

Hämeen Sanomat kirjoittaa eduskunnan käsiteltäväksi tulleesta kaivoslain uudistuksesta.

”Tuloksena on kompromissi, joka kumartaa niin mineraalien jalostukselle kuin ympäristönsuojelullekin.”

”Kaivoslain uudistus on aiheuttanut säröjä varsinkin vihreiden ja keskustan välille. Keskusta ajaa Suomelle kestävän, puhtaan ja elinvoimaisen kaivostoiminnan mallia, kun vihreät rajoittaisi ympäristönsuojelun nimissä malminetsintää ja kaivostoimintaa tuntuvasti.”

”Hyvää uudistuksessa on kansalaisten vaikuttamis- ja tiedonsaantimahdollisuuksien lisääminen. – – Esitys sisältää parannuksia ympäristösuojelun tasoon, varausaluemaksua, tiukennuksia malminetsintäluvan jatkamiseen ja vakuussääntelyyn sekä muutoksia kaivostoiminnan lopettamiseksi vastuullisesti. Toivottavasti sääntelyn tiukkeneminen häätää pois epäluotettavia toimijoita.”

”Lakiuudistus etenee oikeaan suuntaan. – – Kaivoslaki hapuilee kompromissein kohti kultaista keskitietä kaivosten tuoman taloudellisen hyödyn maksimoimiseksi ja haitallisten ympäristövaikutusten minimoimiseksi.”

Kaleva toteaa, että kaivoksiin liittyvillä päätöksillä on Suomelle iso merkitys pitkälle tulevaisuuteen.

”Kaivoslailla on myös yhteytensä energiaan, kuten akku- ja tuulivoimateollisuuteen, näiden tarvitsemien metallien takia.”

”Uudistuksella halutaan nyt kohentaa myös kaivosten paikallista hyväksyttävyyttä ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. – – Paikallisen päätösvallan vahvistamista voi perustella sillä, että kaivostoiminnan hyvistä hedelmistä poiketen ne kitkerimmät seuraukset tapaavat jäädä vain paikallisten nieltäviksi.”

”Yksittäisten kuntien valtuutetut ovat siis tulevaisuudessa temppelin harjalla myös hankkeissa, joilla on huomattavaa kansallista merkitystä. Juuri tätä kaivosteollisuus on arvostellut jyrkästi. Jos esityksen linjaus siirtyy myös lakiin, valtuutetuilla toivottavasti on kykyä katsoa päätöksiä myös oman kunnan rajoja laajemmasta näkökulmasta.”

”Perinteisesti kaivoskiistat ovat piirtyneet näkyviin ennen kaikkea taloudellisten ja luontoarvojen välisinä vääntöinä. Vastakkain ovat kuitenkin usein myös eri elinkeinojen tavoitteet, vaikkapa kaivosten ja matkailun. Näin nytkin Kuusamon tai Kolin kaivoshankkeiden kohdalla.”

Karjalainen muistuttaa, että asukkaat pelkäävät usein kaivostoiminnan aiheuttamia ympäristötuhoja.

”Toisaalta on syytä luottaa viranomaisten tiukentuvaan lupaharkintaan ja toiminnan sääntelyyn unohtamatta kaivoselinkeinon tuomaa taloudellista hyötyä alueille.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide