Ruotsalaiset osaavat brändätä äänestämisenkin

Poliitikkoja ja politiikkaa arvostellaan kuten Suomessakin, mutta siitä huolimatta Ruotsissa kansan suuri enemmistö näkee tarpeelliseksi äänestää vaaleissa.

Ruotsissa äänestettiin sunnuntaina valtiopäivävaaleissa. Lapset ja koiratkin olivat tervetulleita äänestyskoppiin.

14.9. 2:00

Samalla kun Suomessa äänestysprosentit ovat vaaleissa viime vuosina laskeneet, länsinaapurimme Ruotsissa jonottavat äänestyspaikoille jo heti niiden auettua. Puolueiden pitäisikin nyt Suomessa vakavasti alkaa hakea ratkaisuja siihen, miten meillä eduskuntavaaleissa äänestää vain noin 70 prosenttia äänioikeutetuista, kun Ruotsissa päästään lähes 90 prosenttiin. Näin tapahtuu vielä listavaalijärjestelmässä, jossa puolueet käytännössä päättävät ehdokkaitten läpimenojärjestyksestä, toisin kuin meillä.

Yksi käytännöllinen ratkaisumalli saattaisi olla vaalien yhdistäminen Ruotsin tapaan. Vaalipäivään voisi saada enemmän arvokkuutta ja juhlan tuntua, kun se ei toistuisi lähes vuosittain. Puolueille jäisi aikaa ja resursseja miettiä strategiaansa, hioa viestintäänsä ja asemoida itseään muuttuvaan maailmaan. Nythän puolueet käytännössä ovat vaaliorganisaatioita, mikä kuluttaa varsinkin, kun ehdokashankinta on tullut entistä vaikeammaksi.

Ruotsalainen optimismi hämmästyttää.

Olen tehnyt vuosia yhteistyötä ruotsalaisten kanssa. Ylihuolehtivaa, melankoliaan taipuvaa suomalaista hämmästyttää ruotsalaisten optimismi, toiveikkuuden näkeminen miltei kaikessa. Poliitikkoja ja politiikkaa arvostellaan kuten Suomessakin, mutta siitä huolimatta Ruotsissa kansan suuri enemmistö näkee tarpeelliseksi äänestää vaaleissa.

Asiantuntijat selittävät tilannetta länsinaapurimme suuremmalla perusvauraudella ja pitkällä rauhan ajalla, mutta tämä ei riittäne enää selitykseksi. Ruotsalainen yhteiskunta on polarisoitunut voimakkaasti, ja jengiväkivalta nousi yhdeksi vaalien pääteemoista. Kansankoti on myllerryksessä. Kun Suomessa matalaa äänestysprosenttia perustellaan usein vaikeilla ajoilla, Ruotsissa vaikeat ajat vain lisäävät äänestysintoa.

Olisiko sittenkin kysymys siitä, että ruotsalaiset ovat osanneet tehdä vaalivaikuttamisesta demokratian osana brändin?

Päivi Mononen-Mikkilä

viestintäyrittäjä, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide