Ryhmäkoot pienemmiksi ja oppimisen tuki kuntoon

Päättäjät, teettehän osuutenne? Älkää enää säästäkö lapsista ja nuorista, tulevaisuudesta!

20.9. 2:00

Viime viikkojen Helsingin Sanomien kirjoitukset koulupudokkaista, sijoitetuista lapsista nuorten itsetuhoisuudesta ja mielenterveyden häiriöistä ovat olleet karua luettavaa. Omassa arjessani elän vastaavia tarinoita lasten ja nuorten sekä perheiden kanssa koulussa päivittäin yhteistyössä lastensuojelun ja muiden viranomaisten kanssa.

Elina Seppälä kirjoitti (HS Kolumni 10.9.), että vuonna 2014 voimaan tulleen opiskeluhuoltolain uudistuksen jälkeen koulupsykologin ja kuraattorin tehtävät ovat keskittyneet ajankäytöllisesti pitkälti koulunkäynnin ja oppimisen tukemiseen. Tämä ei pidä paikkaansa. Psykologit ja kuraattorit kouluissa keskittyvät nimenomaan koko kouluyhteisöä tukevaan ennalta ehkäisevään yhteisölliseen opiskeluhuoltotyöhön sekä tarjoavat oppilaille ja opiskelijoille matalan kynnyksen tuki- ja keskusteluapua siellä, missä lapset ja nuoret ovat, eli koulussa ja oppilaitoksissa.

Samaan aikaan kun kerrotaan, että lasten ja nuorten itsemurhatilastot ovat kasvussa, lastensuojelun resurssit vähissä ja huostaanotot tuplaantuneet, Helsinki on suunnitellut 17 miljoonan euron säästöjä kouluihinsa ja päiväkoteihinsa suurentamalla oppilasryhmiä kouluissa ja karsimalla tiloja.

Lievät lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat tuettavissa koulun keinoin riittävin resurssein. Ryhmäkoot pienemmiksi, oppimisen tuki kuntoon ja opiskeluhuollon palvelut riittäviksi. Tuki tuntuu koko kouluyhteisössä. Jokainen kasvava lapsi ja nuori tarvitsee psykologisesti turvallisen ja rauhallisen sekä yhdenvertaisen kasvuympäristön, joka vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen toimintakykyyn ja terveyteen koko elämän ajan kaikilla elämänalueilla.

Päättäjät, teettehän osuutenne? Älkää enää säästäkö lapsista ja nuorista, tulevaisuudesta!

Liisa Ståhle

vastaava koulukuraattori, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide