Tv-ohjelmien tekijöille ei makseta edelleenlähetys­oikeuksista

Tv-ohjelmien tekijät eivät saa heille kuuluvia tekijänoikeuskorvauksia kotimaisten tv-kanavien edelleenlähettämisestä kaapeliverkkoon.

15.9. 2:00

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom ry:n toimitusjohtaja Elina Ussa (HS Mielipide 7.9.) ja MTV:n Taina Roth (HS Mielipide 11.9.) väittivät mielipidekirjoituksissaan, että televisio-ohjelmien tekijät saisivat korvauksensa kotimaisten kanavien ohjelmista jo silloin, kun kanavayhtiöt ostavat tv-ohjelmiston lähetysoikeudet. Kunpa näin olisikin.

Tosiasiassa tv-ohjelmien tekijät eivät saa heille kuuluvia tekijänoikeuskorvauksia kotimaisten tv-kanavien edelleenlähettämisestä kaapeliverkkoon.

Useimmiten tv-ohjelman ohjaajan, käsikirjoittajan ja näyttelijän edelleenlähetysoikeudet on sopimuksilla jouduttu siirtämään tuotantoyhtiöön ja sieltä eteenpäin tv-yhtiölle. Tällä ei kuitenkaan ole minkäänlaista vaikutusta tekijän palkkion suuruuteen, vaan ne menevät ilmaiseksi. Jos tekijä ei suostu luovuttamaan oikeuksia, hän jää ilman töitä.

Työn saamisen ehtona siis on, että av-alan ammattilainen luopuu oikeudestaan saada Kopioston maksamia tekijänoikeuskorvauksia.

Muissa Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopassa taiteilijat saavat ja ovat jo vuosikymmeniä saaneet korvauksen edelleenlähettämisestä. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa Ficomin jäsenyritys Telia maksaa näitä tekijöille kuuluvia korvauksia, vaikka Suomessa se ei sitä tee.

Kotimaiseen lainsäädäntöömme tänä syksynä tehtävät muutokset kumpuavat EU-direktiiveistä, joiden tavoitteet Suomi on velvollinen täyttämään. Tavoitteena on yhdenmukaistaa lainsäädäntöä EU-alueella ja parantaa tekijöiden asemaa.

Niille yksittäisille luovan alan ammattilaisille, jotka sopivat tekemiensä teosten käytöstä suurten yritysten kanssa, on voitava taata yhdenvertainen kohtelu koko Euroopassa. Tv-ohjelmien tekijöiden ohittamista ei voi jatkaa vain siksi, että Suomessa on totuttu niin toimimaan.

Roth maalaili omassa mielipiteessään uhkakuvia koko kaupallisen tv-toiminnan vaarantumisesta. Väite on absurdi. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa kotimaisten kanavien edelleenlähettämisestä peritään korvauksina noin 0,03 euroa kuukaudessa kanavaa ja kotitaloutta kohti.

Kyseisestä korvauksesta kertyisi av-tekijöiden toimeentuloon ja av-alan kehitykseen merkittävä lisä, mutta operaattoreiden liikevaihdosta summa on niin pieni, että se ei todellakaan kaataisi Suomen kaupallista tv-toimintaa eikä operaattoreita.

Elina Kuusikko

toiminnanjohtaja

Näyttelijäliitto

Kaarina Silvennoinen

toiminnanjohtaja-lakimies

Suomen elokuvaohjaajaliitto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide