Erityisluokan tuoma häpeä seurasi minua aikuisuuteen

Inkluusiosta käytävä keskustelu tuntuu minusta loukkaavalta.

17.9. 2:00

Olen entinen erityisluokkalainen. Kouluaikanani ei puhuttu erityis- tai nepsylapsista, vaan dysfasiasta ja MBD:sta.

Koen inkluusiokeskustelun turhauttavana ja satuttavana. Sitä ei pitäisi käydä anekdooteilla, sillä jonkun kokemus on aina eri kuin toisen. Mutta nyt äänessä ovat olleet kaikki muut paitsi keskustelun kohteet, joten kerron oman kokemukseni.

En kokenut yhteenkuuluvuutta vaan pelkkää ulkopuolisuutta suhteessa jatkuvasti vaihtuviin, eri ikäisiin ja eriasteisista ongelmista kärsiviin luokkatovereihini. Luokassa oli levotonta ja siellä oli vaikea keskittyä. Erityisluokkastatus aiheutti myös syrjintää ja kiusaamista muiden oppilaiden taholta, joten jäin täysin yksin. Opetus taas ei huomioinut yksilöllisiä tarpeita ja edistyi hitaimman ehdoilla. Usko omiin mahdollisuuksiin horjui. Kesti kauan päästä irti opitusta avuttomuudesta.

Pahinta on silti häpeä, joka on seurannut aikuisuuteen. Sitä vahvistaa kipeästi jokainen kerta, kun inkluusiokeskustelussa todetaan, että minunlaiseni kuuluu eristää ikätovereistani joko siksi, että koko muu luokka kärsii olemassaolostani, tai oman parhaani vuoksi. Se on huono yleistys.

En voi sanoa, etten olisi kärsinyt myös normaalilla luokalla, mutta erityisluokan seurauksista kärsin yhä.

Yksi, jonka yli puhutaan

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide