Koulun haasteista riittää kaunista puhetta, mutta teot puuttuvat

Koulun työntekijät eivät uskalla julkisesti puhua tilanteestaan. He pelkäävät koulun maineen puolesta.

Koulujen välitunneilla voi syntyä ongelmatilanteita.

Huoltaja ottaa yhteyttä kouluun. Hän on erittäin kiivastunut ja vaatii koulua puuttumaan kiusaamiseen. Hänen lastaan on lyöty välitunnilla ja haukuttu läskiksi.

Tähän syyllistyneellä lapsella on yksilöllinen diagnoosi. Sen mukaan lapsi ei kestä suurta määrää ärsykkeitä, ei pysty hallitsemaan tunteitaan eikä osaa arvioida oman toiminnan vaikutusta ympäristöön. Kaikissa koulun normaaleissa siirtymätilanteissa ja välitunneilla ongelmatilanteita syntyy, koska oppilaita ympärillä on liian paljon, ja koulurakennuskin on iso ja vaikeasti hahmotettava. Terapeutit vaativat yksilöllistämistä ja henkilökohtaista tukea kaikissa tilanteissa satojen ihmisten oppilaitosympäristössä. Huoltaja uhkaa koulua valituksella ja sosiaalisella medialla. Toisen lapsen huoltaja puolustaa omaa lastaan. Koulun henkilökunta kokee voimattomuutta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide