Solumaatalouden hypetyksessä unohtuu kriittinen näkökulma

Ruoka on paljon enemmän kuin pelkkää solumassaa tai proteiinia.

Tämän leivoksen täytteenä on laboratoriossa tuotettua proteiinia.

30.9. 2:00

Anu Seisto ja Anneli Ritala kirjoittivat (HS Vieraskynä 26.9.) solumaatalouden mahdollisuuksista ratkaista erilaisia globaaleja ruoantuotantoon liittyviä ongelmia. Perinteinen maatalous on sen sijaan saanut osakseen monenlaista kritiikkiä. Voi jopa tylysti todeta, että maatalouden ja erityisesti sen eläinpohjaisten tuotantomuotojen kritisointi on ollut valtavirtaa mediassa. Onko tosiaan niin, että solumaatalouteen ei liity minkäänlaisia ongelmallisia tai kyseenalaisia puolia?

Kriittinen lähestymistapa asioihin ja ilmiöihin on tutkijan peruskauraa. Siksipä minäkin rohkenen ottaa esille muutamia seikkoja solumaatalousteemasta.

Maataloudessa ruokaraaka-aineet muodostuvat maaperän ja aurinkoenergian antamien resurssien turvin luonnollisina biologisina prosesseina viljelykasveissa ja edelleen kasveja hyödyntäen tuotantoeläimissä. Solumaatalous sen sijaan nimestään huolimatta ei ole maataloutta vaan soluviljelyä ihmisen rakentamassa bioreaktorissa. Kysymys on siis bioprosessitekniikasta, jossa kontrolloidussa tilassa ja olosuhteissa ruokitaan mikrobi-, kasvi- tai eläinsoluja.

Tässäkin tarvitaan sopivaa kasvualustaa. Mistä nämä kasvualustaresurssit sitten saadaan? Mitkään solut eivät kasva pelkällä ilman hiilidioksidilla ja sähköenergialla, sillä kaikki solut tarvitsevat elääkseen ja jakaantuakseen tiettyjä alkuaineita sopivassa kemiallisessa muodossa. Kumpi edustaa kestävää vihreää siirtymää, biologisten prosessien hyödyntäminen kasvien ja eläinten kasvun kautta maataloudessa vai ihmisen kehittämät soluviljelyt bioreaktoreissa?

Kaikki mahdollinen ei välttämättä ole mielekästä.

Yksi tärkeä seikka on ruokaturvallisuus. Sivuvirtojen hyödyntäminen ruoantuotannossa edellyttää sivuvirtojen kemiallista turvallisuutta, mikä voi olla kova vaatimus. Vierasproteiinin tuottaminen solussa edellyttää siirtogeenisten solukantojen käyttöä, minkä nykyinen EU-lainsäädäntö kieltää kaupallisissa elintarvikesovelluksissa.

Laajalle levinnyt ultrareduktionistinen eli ääripelkistävä näkemys ruoasta hämärtää täysin sen tosiasian, että ruokaraaka-aine on varsin monimuotoinen ja kompleksinen niin kemiallisen koostumuksen, komponenttien rakenteen ja vuorovaikutusten kuin aistittavien ominaisuuksienkin suhteen. Kaikki valkeat, sameat nesteet eivät ole maitoa, eikä yksi kananmunaproteiini ole sama kuin kananmuna. Lihan maku ei määräydy juurikaan yksittäisestä lihaproteiinista vaan pääosin rasvakudoksen määrästä ja koostumuksesta lihassa. Ruoka on paljon enemmän kuin pelkkää solumassaa tai proteiinia.

Kaikki mahdollinen ei välttämättä ole mielekästä. Soluviljelyssä tarvittavien lähtömateriaalien saatavuus ja turvallisuus, tuotantoprosessin skaalattavuus ja tuotantotehokkuus sekä taloudellinen kannattavuus eli lopputuotteen hinta ovat oleellisen tärkeitä tekijöitä huomioitaviksi.

Tapani Alatossava

maitoteknologian professori (emeritus), Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide