Hyvästi Siperia

Vannoin palaavani, mutta nyt on surullisen selvää, että Siperian lintukevät jää minulta kokematta.

1.10. 2:00

Se matka ei unohdu.

Ihmeellisintä oli timantinkirkas Siperian valo ani varhain aamulla. Tuntui, että se ei tule mistään suunnasta, vaan lankesi yllemme kuin taivaallinen valo. Se siveli maiseman saduksi ja kaunisti ikiroudan päällä lepäävän Jakutskin kaupungin, vei huomion tienvarsitalojen irvistelevistä nurkista, nuhruisista maalipinnoista ja notkahtaneista kurkihirsistä.

Se valo on yksi mieleenpainuvimmista kokemistani luonnonilmiöistä. Kannatti ilman muuta matkustaa tänne, onnittelin itseäni. Kannatti lentää ensin noin 890 kilometriä Helsingistä Moskovaan ja sitten noin 5 000 kilometriä Moskovasta itään.

Azimut-hotellissa huomasin, että olin unohtanut pakata mukaan hammasharjan. Harhailin Leninin aukiolle ja löysin avoimen kioskin. Mutta minulla ja myyjällä ei ollut yhteistä kieltä. Yritin selittää kaikilla mieleen tulevilla sanoilla, mitä tarvitsin, mutta unelias jakuuttimyyjä vain pudisteli päätään.

Oikeastaan sekin tuntui lapsellisella tavalla hienolta. Tällaista on maailmanmatkaaminen. Tällaista on olla kaukana kotoa.

Ihmeellisintä oli timantinkirkas valo.

Olin saapunut Jakutskiin työasioissa. Tarkoituksenani oli seurata muutaman päivän ajan koko Venäjän tuntemaa suomalaista tähteä, Ville Haapasaloa. Hän oli kuvaamassa yhtä lukuisista matkailuohjelmistaan. Haapasalo oli kiertänyt piskuisen filmiryhmän kanssa suunnattoman Venäjänmaan perukoita ja syrjäkyliä ja esitellyt niiden ihmeellisyyksiä. Tuskin moni venäläinenkään on kiertänyt kotimaataan yhtä tiuhaan, arvelin, ja Haapasalo vastasi tyylinsä mukaisesti: ”Ei tasan kukaan. Mutta se on meidän ohjelman pointti. Mennään paikkoihin, joissa kukaan ei käy, ja näytetään, että niihin voi matkustaa.”

Vuosi oli 2013, ja silloin vielä uskalsi toivoa, että Venäjästä voisi tulla sellainen tavallinen maa, jonka ihmeellisiin paikkoihin tosiaan voisi matkustaa.

Minäkin vannoin itsekseni, että palaan tänne, ilman muuta palaan. Pakkaan mukaan kiikarin ja kaukoputken ja tulen unelmieni linturetkelle. Tulen varhain keväällä ja seuraan omin silmin, kuinka tundra herää horroksesta ja miljoonat linnut palaavat ja iskevät kärsimättömällä vimmalla pienet räpylänsä kohmeiseen maahan.

Seuraavana vuonna Venäjä valloitti Krimin. Ja nyt on tietysti surullisen selvää, että Siperian lintukevät jää minulta kokematta.

Mutta niin, kuinka hammasharjan kanssa kävi? Kun sanat eivät riittäneet, turvauduin elekieleen. Yritin esittää myyjälle, kuinka hammasharja puristetaan nyrkkiin ja kuinka sitä nytkytellään suussa.

Myyjällä välähti. Aaa, hän sanoi. Hän kumartui alahyllylle, ja ojensi minulle kondomipaketin.

Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide