Kerron omat syyni siihen, miksi erosin reservistä

Puolustusvoimien määräämä sodan ajan sijoitukseni on ammattiani ajatellen huono.

Suomen sodan ajan reservistä oli eronnut tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä jo yli 3 500 reserviläistä.

13.10. 14:15

Jarmo Huhtasen HS-analyysissa (9.10.) pohdittiin syitä Puolustusvoimien reservistä eroamisille. Mainitut reserviläiskirje ja rintaman pelko ovat kapea-alaiset syyt. Kerron nyt omista syistäni erota, joista pelko oli toki yksi. Ei tosin pelko rintamalle joutumisesta vaan pelko jostain paljon pahemmasta.

Puolustusvoimien määräämä sodan ajan sijoitukseni on ammattiani ajatellen huono. Vuosikymmenien koulutus ja harvinainen ammattiosaaminen heitettäisiin eturintamaan, vaikka sille olisi käyttöä kotirintamalla. En kuvittele olevani toimintasankari, joka kestäisi kidutusta erityisen loistokkaasti. Jäädessäni vangiksi saattaisin paljastaa Suomen infrastruktuuriin liittyviä tietoja tai minut pakotettaisiin avustamaan vihollista muutoin. En tietenkään ajattele tämän olevan todennäköistä. Luultavasti kuolisin tulehtuneeseen haavaan mutakuopassa.

Valitettavasti kuolemani mutakuopassa ei päättäisi vain minun henkeäni vaan vaarantaisi koko joukkueen. Sodan ajan tehtävässäni, johon en muuten koe olevani pätevä, olisin vastuussa joukkueesta. HS-analyysin mukaisesti olisin siis riski muille. Ja tuskinpa olisin edes hyvä tappamaan ihmisiä.

Vaan mitä jos olisinkin hyvä tappaja? Pitäisinkö tappamisesta? Mitä sodan jälkeen? Pystyisinkö lopettamaan tappamisen? Mitä muita tapoja käyttäisin ihmisten vahingoittamiseksi ja pääsisinkö niistä eroon? Kuinka moni muu? Näitä asioita minä pelkään. Sivistyksen ja kulttuurin tuhoutumista.

Aikoinaan käymäni asepalvelus ei tarjonnut eväitä ammattitappajasta siviiliksi siirtymiseen. Pohtiessani nykyistä mielenterveydenhuollon tilaa on vaikea luottaa yhteiskuntammekaan olevan valmis näihin kysymyksiin. Ehkä on siis parempi, että teen parhaani selviytyäkseni sodasta ja valmistaudun auttamaan niitä reppanoita, jotka selviävät rintamalta kotiin fyysisesti hengissä.

Entinen reserviläinen

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide