Hyviä ja huonoja saarnoja

Kun rippikirkossa saarnataan ainoasta oikeasta ydinperheen mallista, jokin on pielessä.

14.10. 2:00 | Päivitetty 14.10. 6:52

Kävin sukulaismiehen hautajaisissa. Takana oli paljon elettyjä vuosia ja vakavia sairauksia. Korona antoi viimeisen tönäisyn.

Tunnelma oli turhan tuttu: kova penkki, pala kurkussa ja ympärillä vanhentuneita kasvoja, jotka pitäisi tuntea. Kanttorin lisäksi juuri kukaan muu ei veisannut. Pätkittäin supistiin Isä meidän -yhteisrukous. Hiljaisuus sopii suomalaisiin hautajaisiin.

Tilaisuus oli koruttoman kaunis ja vainajaa kunnioittava. Pappi oli tehnyt kotiläksynsä hyvin. Puhe vainajan vaiheista, töistä ja harrastuksista sekä persoonasta osui kohdalleen – aivan kuin pappi olisi omakohtaisesti tuntenut hänet. Kuvailusta tuli lämmin olo.

Kirkossa on nykyään helppoa, kun pappi neuvoo selkeästi, mitä tapahtuu. Tapakristityn ei tarvitse arvailla, milloin pitää nousta seisomaan ja milloin istua. Useimmissa tilaisuuksissa saa vielä käsiohjelman avuksi. Tapahtumien mitta tuntuu myös järkevöityneen. Kirkko osaa tilaisuuksien järjestämisen. Vai osaako?

Aikoinaan lähisukulaisen hautajaisissa pappi ei maininnut vainajaa nimeltä kertaakaan, vaan paasasi tunnin synnistä ja tuomitsi koko saattoväen kadotukseen. Lämmin olo oli kaukana. Muistotilaisuudessa seurakuntatalon lihakeittokin maistui haalealta.

Muutamia vuosia sitten rippikirkossa pappi antoi ymmärtää saarnassaan, että homoseksuaalisuus on väärin. Ainoa oikea ydinperheen malli olisi miehen ja naisen välinen liitto. Kun kirkko on täynnä kansakunnan toivoja elämänsä keväässä, voisi järjestävältä seurakunnalta odottaa parempaa pelisilmää.

Pelisilmä oli hukassa.

Viime kesänä rippikirkossa nuorisopappi oli sympaattinen ja tunnelma kiva. Kitara soi, eikä albojen sisälläkään juuri jännitetty. Sitten ääneen pääsi varsinainen pappi, joka saarnasi tuloeroista. Varallisuus oli pahasta. Pelisilmä oli hukassa tässäkin tilaisuudessa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä vuoden 2021 lopussa oli noin 3,7 miljoonaa eli vajaat 67 prosenttia väestöstä. Määrä pieneni edellisvuodesta. Helsingissä kirkkoon kuuluu enää alle puolet.

Kirkon tilastopalvelun mukaan jumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä on laskenut. Vuonna 2000 pääjumalanpalveluksiin osallistuneita oli koko vuoden aikana 4,6 miljoonaa henkeä. Vuonna 2019 osallistujia oli enää 2,5 miljoonaa.

Kirkon kannattaisi pitää puheet ja tunnelma mieluummin siellä lämpimän puolella, jos luisua halutaan hidastaa.

Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide