Politiikka on yhteisten käsitysten hakemista

Esimerkiksi lainsäädäntötyö on neuvottelua, täsmentämistä ja pykälien hiomista.

24.10. 2:00

Tutkijat Hanna Wass ja Turo Virtanen kirjoittivat (HS Mielipide 7.10.) nuorten politiikkakäsityksistä. Keskeinen viesti oli, etteivät nuoret miellä politiikkaa konfliktien hallinnaksi. Sitä vastoin yhteisen käsityksen hakeminen hyvän elämän perusteista ja niistä johdettavista politiikkalinjauksista oli vallitsevampi. Kansanvallan kannalta tämä on hyvä uutinen.

Aiemmin kansanedustajina toimineet tarjoavat kokemusasiantuntijuuttaan kansanvallasta samasta lähtökohdasta: yhteisten käsitysten hakemisesta. Esimerkiksi lainsäädäntötyö on neuvottelua, täsmentämistä ja pykälien hiomista. Aina ei toki löydetä yhteistä näkemystä. Mutta silloinkin pätee demokratian perusajatus siitä, että enemmistö kunnioittaa vähemmistön oikeutta.

Hankkeemme lähti liikkeelle Suomen itsenäisyyden satavuotislahjana. Tarjoamme Parlamenttikierroksessa kokemuksiamme koulujen ja oppilaitosten käyttöön. Liian usein olemme kuulleet vastauksen, että pitäisi sitten kutsua eri puolueiden edustajia paikalle, jolloin asiat mutkistuvat. Olemme kuulleet myös, että politiikka ei kuulu kouluihin. Vaikuttaa jopa siltä, että monet opettajat kokevat politiikan olevan lähinnä riitelyä ja konflikteja eikä siksi poliittinen toimija – ei edes entinen – voi kertoa oppilaille kansanvallan erityisyydestä yhteistyön ja ristiriitojen sovittelijana.

Olemme aiemmin kansanedustajina toimineiden Veteraanikansanedustajien yhdistyksessä ja sen Parlamenttikierros-hankkeessa sitoutuneet kansanvallan palvelemiseen sen sijaan, että edistäisimme kokemusasiantuntijoina omien puolueidemme poliittisia ohjelmia.

Emme piilottele arvopohjaamme mutta kerromme, kuinka erilaisista lähtökohdista voidaan demokratiassa kuitenkin löytää yhteisiä tekijöitä ja yhteisiä nimittäjiä. Koemme, että vastakkainasettelun ja vihaisen puheen maailmassa viestimme on tärkeä. Olemme siksi valmiita antamaa aikaamme ja kokemustamme yhteiseksi hyväksi.

Markus Aaltonen

Jouni Mykkänen

Mirja Ryynänen

Arja Alho

Veteraanikansanedustajat ry:n puheenjohtajisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Lue lisää: Käsitys politiikasta erimielisyyksien hallintana on nuorille vieras

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide