Suomi ei ole vielä valmis luopumaan käteisestä rahasta

Useille vanhuksille, nuorille ja luottotietonsa menettäneille kansalaisille käteinen on arjen sujumisen elinehto.

Käteisen rahan käyttö on viime vuosina vähentynyt selvästi.

23.10. 2:00

Helsingin Sanomissa oli (17.10.) uutinen, jonka mukaan käteinen raha ei enää kelpaa maksuvälineenä osassa myymälöitä, kahviloita ja ravintoloita.

Suomi on edennyt digitalisaation etujoukoissa, ja käteisen rahan käyttö on vähentynyt viime vuosikymmenen aikana maassamme merkittävästi. Käteisellä on silti yhä tärkeä merkitys yhtenä maksuvälineenä muiden joukossa, myös Suomessa.

Noin puolelle miljoonalle suomalaiselle käteinen on ainoa saatavilla oleva maksuväline. Esimerkiksi useille vanhuksille, nuorille ja luottotietonsa menettäneille kansalaisille käteinen on arjen sujumisen elinehto. Huoltovarmuuden näkökulmasta on edelleen tärkeä säilyttää rinnakkain useita eri maksuvälineitä.

Myös Suomeen tulevat turistit käyttävät hyvin yleisesti esimerkiksi kahviloissa käteistä rahaa. Suomi-kuvan kannalta ei olekaan mairittelevaa, jos kahvilat kieltäytyvät palvelemasta käteistä rahaa tarjoavia asiakkaita. Esimerkiksi Saksassa käteisen käyttö alle 50 euron ostoksissa on maan tapa.

Yhteiskuntamme ei yksinkertaisesti ole vielä valmis luopumaan käteisestä. Euromaiden osalta on EU-lainsäädännössä säädetty, että ainoastaan euroseteleillä ja eurometallirahoilla on niin sanottu laillisen maksuvälineen asema.

Lukuisat syyt puhuvat edelleen käteisen rahan merkityksen puolesta. Käteisen hyväksyminen on tärkeää myös ihmisten tasa-arvoisen kohtelun ja kohtaamisen kannalta. Palvelun laatu ei saa riippua käytössä olevasta maksuvälineestä. Raha on rahaa, oli se käsin kosketeltavassa tai digitaalisessa muodossa. Maksuvälineen muoto ei saa sanella ihmisarvoa sivistysyhteiskunnassa.

Risto Lepo

maajohtaja, Nosto-käteisautomaatit

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide