Millaiseen Suomeen päädymme kovaa linjaa kulkien?

Suomen venäjänkieliset eivät ole yhtenäinen ryhmä vaan kokoelma eritaustaisia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Heidät on liian helppo niputtaa joukoksi putinisteja.

23.10. 2:00 | Päivitetty 23.10. 6:50

Pojille oli tullut kinaa keskenään. Tilanne oli alkanut, kun yksi pojista oli liittynyt toisten joukkoon. Häntä oli ikävästi käsketty poistumaan muualle. Tästä oli syntynyt pientä käsirysyä, tuuppimista ja sanailua. Välikohtaus oli käyty asianosaisten kanssa läpi iltapäiväkerhossa. Hyviin kaveritaitoihin ei kuulu fyysinen eikä sanallinen väkivalta.

Lapsille tämänkaltainen muistutus on varmasti paikallaan. Vaan kuka liputtaisi meille aikuisille, kun omat kaveritaitomme uhkaavat pettää.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut jo kahdeksan kuukautta, eikä vimmaiselle tuhotyölle ole loppua näkyvissä. Vladimir Putinin Venäjä on viimeistään nyt paaluttanut asemansa roistovaltiona, joka ei kaihda mitään keinoja. Terroriteot, sotarikokset ja ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää.

Omilleen tyranni on lähes yhtä armoton kuin vihollisilleen. Karkein metodein toteutettu mobilisaatio muistuttaa etnistä puhdistusta. Perääntyjien teloitukset rintamalla ovat kuin suoraan Stalinin ajan päiväkäskyistä.

Venäjä ei noudata kansainvälisiä sopimuksia, lakeja tai säännöksiä. Tämän rinnalla Euroopan unionin toiminta on alkanut näyttää hyväuskoisten hölmöjen touhulta. Olemme luottaneet hyvän voittoon, sitoutuneet reiluun peliin. Vastapuoli on käyttänyt tätä naiiviutta hyväkseen.

Lopullisesti ratkaisematta on edelleen se kysymys, missä määrin valtion pahuus on sen kansalaisten vika. Mikä on venäläisten kollektiivinen vastuu sodasta ja sen seurauksista? Ja voiko yksilö omilla valinnoillaan vaikuttaa asemaansa yhtenä syytetyistä?

Suomalaisten näkemykset asiassa jakaantuvat. Tuoreen HS-gallupin mukaan yli puolet on sitä mieltä, että tavalliset venäläiset ovat vähintään jonkin verran vastuussa hyökkäyksestä.

Suomen itärajalle nousee maahantuloa torjuva aita. Puolueet pääsivät asiasta helposti yksimielisyyteen alkuviikosta. Liikenne itärajan yli on jo aiemmin hiipunut, kun Suomi liittyi niiden EU-maiden joukkoon, jotka estivät venäläisten turistien tulon.

Paraikaa on käynnissä venäläisvastaisten toimien kilpahuuto, jossa kovimman tarjouksen esittäjä saa tilaisuuden profiloitua jämäkkänä patrioottina. Moni katsoo, että kansainväliset sopimukset ja perusoikeudetkin saavat nyt väistyä.

Kansanedustaja Jari Kinnunen (kok) veti tiistaina pois lakialoitteensa, jonka mukaan muun muassa poliiseiksi ei saisi jatkossa nimittää muita kuin syntyperäisiä Suomen kansalaisia – ei henkilöitä, joilla on tai on ollut jonkin toisen maan kansalaisuus.

Iltalehden toimittaja Nina Järvenkylä kantoi samana päivänä julkaistussa kirjoituksessaan huolta Suomessa jo olevasta ”viidennestä kolonnasta”. Tällä hän tarkoitti maassa jo asuvia yli kuuttakymmentätuhatta Venäjän kansalaista tai kaksoiskansalaista.

Haluammeko vastakkainasettelun keskuuteemme?

Baltian maiden tiukkaa linjaa suhteessa Venäjään on pidetty Suomessa mallina realistisesta politiikasta. Samalla helposti unohtuu, että Virossakin oman venäläistaustaisen väestön osuus on moninkertainen Suomeen nähden. He elävät arkeaan osana virolaista yhteiskuntaa.

Epäluulo venäjää puhuvaa väestöä kohtaan on tiettyyn pisteeseen asti ymmärrettävää ja perusteltuakin. Tuoreen tutkimuksen mukaan liki viidennes Suomen venäjänkielisistä hyväksyy Venäjän sotatoimet.

Samalla on kuitenkin pakko kysyä, mihin tämä epäluottamuksen kylvö ja kansallisuustaustan perusteella osoittelu lopulta voi johtaa. Olemme kansana ryhmittyneet Ukrainan tueksi, mutta haluammeko oikeasti tuoda vastakkainasettelun keskuuteemme tänne Suomeen? Purammeko tosiasiassa vuosikymmenten vaikenemisesta kertyneitä paineita?

Suomen venäjänkieliset eivät ole yhtenäinen ryhmä vaan kokoelma eritaustaisia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Heidät on liian helppo niputtaa joukoksi putinisteja. Mustavalkoiseen alkaa tulla harmaan sävyjä vasta, kun altistumme henkilökohtaisille kontakteille, ystävyydelle ja muille ihmissuhteille.

Putinin hallinto on fasistinen hirmuvalta. Loukkaamalla omien kanssaihmistemme oikeutta edustaa itseään yksilöinä sorrumme kuitenkin itse samaan kuin vihaamamme diktaattori häikäilemättömine käskyläisineen. Käsitys omasta ylemmyydestä ja toisen alhaisuudesta romuttaa kaveritaidot ja mahdollisuuden sitouttaa koko väestö osaksi yhteiskuntaa.

Parjatuimmankin kansanosan kollektiivinen syyllistäminen ja syrjintä on askel kohti etnistä puhdistusta.

Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide