Viikon puheenaiheet

23.10. 2:00

1) Täystyrmäys

Suomalainen raskaan sarjan nyrkkeilijä Robert Helenius, 38, kärsi kirvelevän tappion, kun Deontay Wilder tyrmäsi hänet totaalisesti jo ensimmäisessä erässä. Helenius oli valmistautunut tärkeään otteluun pitkään ja huolella, mutta se ei kovaa vastustajaa vastaan paljon auttanut. Tappion myötä kaatuivat Heleniuksen haaveet MM-otteluun pääsystä, ja edessä lienee sen sijaan uran lopettaminen.

2) Pumppuvika

Olkiluodosta kuultiin huonoja uutisia, kun Teollisuuden Voima tiedotti kolmosreaktorin pumpuista löytyneiden vaurioiden lykkäävän voimalan käynnistämistä ainakin parilla viikolla joulukuun lopulle. Olkiluodon voimala on ollut käynnistymässä kreivin aikaan keskelle energiakriisiä, mutta jos voimalaa ei saada pyörimään kylmimmän talven aikana, Suomea voi uhata sähköpula.

3) Sotatila

Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti keskiviikkona sotatilalain voimaan neljällä Venäjän laittomasti itseensä liittämällä Ukrainan alueella. Sotatilalain käyttöönotto antaa viranomaisille laajat valtuudet esimerkiksi väestönsiirtoihin, mediasensuuriin, omaisuuden pakko-ottoon sekä alueiden asukkaiden liikekannallepanoon.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide