Transsukupuolisuus ei ole mielipidekysymys

Translakiuudistusta käsitteleviin eduskunnan valiokuntiin on kutsuttu kuultaviksi henkilöitä ja järjestöjä, jotka suhtautuvat transsukupuolisiin avoimen torjuvasti ja vihamielisesti.

31.10. 2:00

Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä. Kun puhutaan transsukupuolisten ihmisten oikeudesta itsemäärittelyyn, keholliseen koskemattomuuteen ja oikeuteen elää vapaasti ja turvassa omana itsenään, esiin nousee silti puheenvuoroja sen puolesta, että näiden oikeuksien puolustamisen lisäksi olisi tärkeää kuulla vastakkaisia näkemyksiä tasapuolisuuden nimissä.

Translakiuudistuksen yhteydessä ”erilaisten mielipiteiden” kuulemisen puolesta on puhunut muun muassa kansanedustaja Leena Meri (ps). Tällaisen lähestymistavan vuoksi lakiuudistusta parhaillaan käsitteleviin eduskunnan valiokuntiin on kutsuttu kuultaviksi ihmisoikeus- ja asiantuntijatahojen lisäksi yksittäisiä henkilöitä sekä järjestöjä, jotka suhtautuvat transsukupuolisiin avoimen torjuvasti ja vihamielisesti.

Transihmisten oikeuksia vastustavien soraäänten nostaminen yhtä arvokkaiksi ansioituneiden ihmisoikeustoimijoiden ja asiantuntijoiden näkemysten, tutkimustiedon sekä kansainvälisten sopimusten ja suositusten kanssa luo tasapuolisuusharhan, joka antaa transvihamielisyydelle ja ihmisoikeuksien vastustamiselle legitimiteettiä, joka ei niille kuulu.

Valo Vesikauris

Trans ry:n puheenjohtaja

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide