Avioerollani tärvelin perheeni hyvän elämän

Lasten kasvatus ja heistä huolehtiminen on yksi tärkeimmistä asioista aikuisen ihmisen elämässä.

25.10. 2:00 | Päivitetty 25.10. 7:45

Helsingin Sanomissa on viime aikoina ruodittu vanhempien eron vaikutuksia lapsiin. Olen kolmen lapsen isä. Heistä kaksi on syntynyt avioliittoni aikana ja nuorin myöhemmästä avoliitostani. Kaikki lapseni ovat nyt aikuisia ja elävät elämäänsä omillaan.

Eroni avioliitosta perustui itsekkääseen haluuni kokea jotain parempaa ja saada uutta sisältöä hieman rakkaudettomaksi kokemaani elämään. En osoittanut riittävästi halua parantaa silloista elämääni. Mielestäni vaimoni ja minä tarjosimme lapsillemme turvallisen ja melko harmonisen kodin. Päivämme olivat mukavassa asunnossamme ennalta arvattavia ja hyvinkin lapsia huomioivia.

Alakouluikäisille lapsilleni oli järkytys, kun muutin pois kotoa enkä valmistellut lapsiani juuri lainkaan eroomme. Minulla oli tapaamisoikeus, ja lapset jäivät äidille. Myöhemmin olen keskustellut lasteni kanssa erosta. Heille se merkitsi suurta hätää varsinkin, kun äidin kanssa elämisessä ilmeni vakavia ongelmia. Vaadittiin lasten nopeaa itsenäistymistä.

Kuten Matti Eskelinen (HS Mielipide 16.10.) totesi, ero voi vaikuttaa heikentävästi lapsen mielenterveyteen ja kykyyn muodostaa aikuisiässä vakiintunut parisuhde. Ainakin kahden vanhimman lapseni kohdalla tämä pitää hyvin paikkansa. Molemmat elävät yksin ilman parisuhdetta ja lapsia.

Kun nyt vanhana katselen lasteni kuvia pieninä, tunnen suurta liikutusta ja syyllisyyttä valintojeni vuoksi. Ajattelen, että olisin aivan hyvin voinut elää avioliitossa, kunnes lapseni olisivat aikuisia. Elämämme oli oikeastaan hyvää, mutta tärvelin sen.

Kun olen kuullut peruskouluikäisten lasten vanhempien eroista (ystävinä), ajattelen, että älkää ihmeessä vielä erotko, ehditte myöhemminkin.

Avoliitossani syntynyt lapseni jäi erossa yhteishuoltajuuteen. Tässä tapauksessa ero oli mielestäni pakko tehdä, eikä se kaduta. Elin lapseni kanssa kahdestaan elämää, joka osaltani tähtäsi turvallisuuteen ja asioiden ennakoitavuuteen. Sitoutuminen vanhemmuuteen toi myös itselleni aivan uuden mielihyvän: se lisäsi kiintymystäni lapseeni valtavasti ja oli suuri rikkaus. Ei se elämä kahdestaankaan aina herkkua ollut, mutta pintaan nousevat kiitollisuus, yhteinen tekeminen ja monet mukavat yhteiset ulkomaanmatkat.

Lasten kasvatus ja heistä huolehtiminen on yksi tärkeimmistä asioista aikuisen ihmisen elämässä. Vanhan miehen kokemus on se, ettei mikään ole tärkeämpää.

Ajatuksia isyydestä

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide