Nentit rakensivat maailman, joka rikkoo kaikkien aivot

Nykyinen toimintatapamme tekee sekä lapsista että aikuisista ahdistuneita ja keskittymiskyvyttömiä idiootteja.

3.11. 0:00

Kaikkien ei tarvitse sopeutua neuronormaalien erikoiseen maailmaan.”

Näin sanoi minulle viisas haastateltavani Aida A. Hän on kymmenvuotias aktivisti, joka vaatii oikeutta kaltaisilleen nepsy-lapsille.

Opin Aidalta sisäpiirin slangia. Nepsy tarkoittaa synnynnäisiä neuropsykiatrisia haasteita, esimerkkeinä autisminkirjo tai adhd.

Neuronormaali on nepsyn vastakohta, lyhyemmin nentti. Se sanotaan vähän samaan sävyyn kuin Harry Potter -kirjojen jästi, ihminen vailla taikuutta.

Nenteillä on nenttien mielestä normaalit aivot, mutta voi kuinka epäloogisesti me niillä ajattelemme.

En uskaltaisi itse käyttää sanaa ”normaali” kenenkään aivojen kohdalla.

Kaikki me olemme vahvuuksien ja heikkouksien monimutkaisia kimppuja. Täydennämme toisiamme.

Tai kuten kirjailija Richard Powers romaanissaan Hämmästys muotoilee: ”Kukaan ei ole täydellinen. Mutta jukra, miten kaunista meidän vajavaisuutemme on.”

Erikoisen maailman tunnistan.

Inkluusiokeskustelussa on ollut myrkyllinen sävy.

Syksyllä on taas keskusteltu inkluusion irvikuvasta kouluissa. Siis siitä, miten tukea tarvitsevat lapset työnnetään ilman tukea tavalliseen suureen luokkaan ja sanotaan opettajalle, että pärjäile.

Se on väärin. Lapset ja nuoret ansaitsevat parasta.

Keskustelussa inkluusiosta on silti ollut taas sama myrkyllinen sävy.

Siitä puhutaan kuin viallinen olisi tukea tarvitseva lapsi, ei järjestelmä hänen ympärillään.

Koulu on pienoismalli aikuisten maailmasta. Lapset vain oireilevat nopeammin, kun heidät ängetään hälyiseen avokonttoriin.

Me nentit olemme rakentaneet todellisuuden, joka on sopimaton kaikkien aivoille.

Otetaan esimerkiksi muotikäsite multitaskaus. Kenenkään aivot eivät tutkimusten mukaan suoriudu paremmin, jos yritämme tehdä useaa asiaa samaan aikaan.

Silti teemme niin. Lisäämme arkeemme keskeytyksiä, kärsimättömyyttä, epäoleellista välkettä ja mölinää. Ojennamme halukkaasti etusormemme kohti kosketusnäyttöä, nopeita nautintoja, adrenaliiniannosta.

Osa sopeutuu mitenkuten, osa ei lainkaan. Aina tuntuu, että en riitä, en osaa, en jaksa maailman rytmiä.

Teemme itsestämme keskittymiskyvyttömiä ja ahdistuneita idiootteja.

Nenttien luoma kaaos ei siis toimi. Se vahingoittaa sekä vähemmistöä että enemmistöä salakavalasti.

Vähemmistön ehdotuksia kannattaisi siksi kuunnella: enemmän rauhallisia tiloja, vähemmän hälyä ja mölyä.

Kirjoittaja on HS:n kaupunkitoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide