Hiihtohallissa saa esimakua tulevasta talvesta

Kivikon hiihtohalli kaipaa parannuksia, ei sulkemista.

Kivikon hiihtohalli on lopettamassa toimintansa.

27.10. 2:00

Hallihiihto on noussut valokeilaan, kun Helsingin kaupunki ilmoitti Kivikon hiihtohallin sulkemisesta tämän hiihtokauden jälkeen. On vedottu hallin kuntoon, kustannuksiin ja liian pieneen kävijämäärään.

Olen kokenut hallissa hiihtämisen hienona vaihtoehtona varsinkin pimeinä ja sateisina syyspäivinä, kun ulkona hiihtäminen ei onnistu ja lenkkeily tai pyöräily on haasteellista ja vähän synkkää. Halliin astuessa siirtyy syyssäästä isoon, valoisaan, avaraan ja sopivan kylmään halliin ja voi harrastaa oikeaa hiihtämistä. Saa esimakua tulevasta talvesta.

Hiihto on monipuolinen ja terveellinen urheilulaji, jossa kunto ja tasapainoilu kehittyvät. Se sopii erityisen hyvin myös iäkkäille, joilla mahdollisuudet erilaisiin liikuntalajeihin vähenevät iän myötä samalla, kun kunnon ylläpidon merkitys korostuu.

Hallin lumi on toisenlaista kuin ulkolumi, mutta latukoneiden ajon jälkeen ladut ovat kovia ja hyviä. Luisteluhiihtoon ja kilpahiihdon harjoitteluun halli on haastavampi, mutta kuntoilua ajatellen halli on hyvä ja toimiva nykyisellään.

Viime vuosina latujen kehittämiseen on panostettu pääkaupunkiseudulla kiitettävän paljon. Tulos on ollut hyvä, ja hiihtäjien määrä on lisääntynyt valtavasti. Nyt toivoisin vastaavaa panostusta Kivikon hallin kehittämiseen ja hallin mainostamiseen. Se varmasti houkuttelisi lisää kävijöitä. Harva edelleenkään tietää hallin olemassaolosta.

Kaupunki tukee hiihtoharrastusta, mutta monille tuntuu ehkä oudolta, että kun hiihtoa harrastaa sisällä, siitä peritään maksu. Suomalaiset ovat tottuneet, että hiihtäminen on ilmaista. Hiihtohallin maksujen kohtuullistaminen olisi tarpeen. Nykyinen hinta on varsin kova erityisesti eläkeläisille ja lapsiperheille. Hinnoittelua olisi tärkeää kehittää niin, että se mahdollistaisi suurempien kävijäjoukkojen tulon hallille hiihtämään. Myös esimerkiksi koululaisryhmille voisi tarjota edullista hintaa ja lainavarusteita yhteistyössä Suomen Ladun kanssa.

Perinteisen urheilulajin harrastamiseen tulisi yhä panostaa. Nyt siihen olisi oikea aika, kun innostus hiihtämiseen myös pääkaupunkiseudulla on ollut selvästi nousussa. Hiihtohallin latuolosuhteita olisi mahdollista edelleen kehittää ja parantaa. Nyt ei ole oikea aika hiihtohallin sulkemiseen.

Kenneth Holmberg

innokas halli- ja luontohiihtäjä, eläkeläinen

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luetuimmat - Mielipide