Suomen luonto tarvitsee turvaa ja elvyttämistä

Suomessa luontokato on syventynyt vuosikymmeniä eikä riittäviä toimia sen pysäyttämiseksi ole tehty.

Hangon lintuasemalla on havaittu monien muuttolintujen määrissä merkittävää laskua.

2.11. 2:00

Luonnonvaraisen elämän hiipumisen salliminen on moraalisesti tuomittavaa, mutta uhkaa myös ekosysteemipalveluiden eli luonnon ihmisille tarjoamien hyötyjen tuotantoa ja sitä kautta ihmisen taloutta, terveyttä ja turvallisuutta.

Tiedeyhteisö on pitkään varoittanut luontokadosta ja sen hiipumisen seurauksista, ja viimein vuonna 2002 YK:n biodiversiteettiä koskevan yleissopimuksen täysistunto hyväksyi päätöksen luontokadon pysäyttämiseksi vuoteen 2010. Tavoitetta ei saavutettu, ja se asetettiin uudelleen vuoteen 2020, joka jäi sekin saavuttamatta. Syy epäonnistumiseen on toimenpiteiden vaatimattomuus – sanoista ei ole päästy riittäviin tekoihin.

Euroopan komission ennallistamisasetus on vahva viesti sen puolesta, että puheista on siirryttävä toimenpiteisiin. Tiedeyhteisön valtavirta, kuten hallitusten välinen luontopaneeli IPBES, on korostanut tavoitteiden toimeenpanon ensisijaisuutta luonnon turvaamisessa ja elvyttämisessä. Komissio on todennut, että jäsenvaltioiden vapaaehtoiset sitoumukset eivät riitä vaan ne tarvitsevat apua EU:n yhteisen ympäristöpolitiikan toteuttamiseen. Ennallistamisasetus on komission avunanto.

Suomessa poliittisesti kiistaa herättävät eniten toimivaltakysymys ja kustannukset. Suomen lajien uhanalaisuusarvion mukaan metsät ovat luontomme merkittävin elinympäristö, ja niiden käyttö metsälajiemme suurin uhka. Suomen metsäelinympäristöt ovatkin ympäristöpolitiikan keskiössä, jossa EU:lla on toimivaltaa. Metsäpolitiikka itsessään on epämääräinen käsite, ja olisikin syytä puhua metsätalouspolitiikasta. Silloin voisimme vaatia kansallisen toimivallan säilyttämistä nimenomaan metsätalouspolitiikassa EU:n yhteisten ympäristöpolitiikan velvoitteiden määrittelemissä rajoissa.

Suomen luonnon uhanalaisuus tunnetaan hyvin.

Julkisessa keskustelussa ennallistamisasetuksen tarpeellisuudesta on jälleen kyseenalaistettu tieteen käsitys Suomen luonnon tilasta. Kyseenalaistamisesta huolimatta tosiasia on, että Suomessa uhanalaisuuden arviointi perustuu näyttöön, asiantuntemukseen ja pitkän aikavälin aineistoihin, joita riippumattomat asiantuntijat analysoivat Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) tiedeperustaisten kriteerien mukaisesti. Suomen luonnon uhanalaisuus tunnetaan hyvin, ja arviointi kestää asiallisen kriittisen tarkastelun. Suomessa luontokato on syventynyt vuosikymmeniä eikä riittäviä toimia sen pysäyttämiseksi ole tehty.

Asetuksen myötä pitkään huomioimatta jääneet luonnon hyödyntämisen ulkoiskustannukset eli luontohaitat tulevat nyt maksettavaksi. Kiistaa syntyy, kun maksajaa haetaan. Niin kansainvälisen kuin EU:n ympäristöoikeudessa vakiintuneen varovaisuusperiaatteen mukaan toimenpiteitä luontokadon torjumiseksi ei saa lykätä tieteellisen tiedon puutteen tai sen epävarmuuden perusteella. Joistakin tietopuutteista ja kustannuksista huolimatta toimiin on syytä tarttua ripeästi, sillä luontokadon edetessä luonnon elvyttämisen hintalappu kasvaa koko ajan suuremmaksi.

Janne S. Kotiaho

ekologian professori, Jyväskylän yliopisto

Suomen luontopaneelin puheenjohtaja

Aleksi Lehikoinen

yli-intendentti, Helsingin yliopisto

Suomen luontopaneelin jäsen

Ilari E. Sääksjärvi

biodiversiteettitutkimuksen professori, Turun yliopisto

Suomen luontopaneelin varapuheenjohtaja

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide