Matematiikka on mahtavaa

Matematiikan avulla opimme analyyttisia ja kriittisiä ajattelutaitoja, ongelmanratkaisua ja monia muita taitoja, joita tarvitaan kaikilla aloilla ja arkisissa toimissa.

Matematiikka on paljon enemmän kuin vain plussaa ja miinusta.

3.11. 2:00

Torstaina (3.11.) vietetään Mahtavaa matematiikkaa -teemapäivää. Päivän tavoitteena on tuoda esille matematiikan hauskoja ja leikkisiä puolia.

Päivä on selvästi tarpeellinen. Julkinen keskustelu matematiikasta tuntuu kulkevan enimmäkseen kielteisten asioiden kautta. Milloin harmitellaan matematiikan painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa, milloin surkutellaan osaamiserojen kasvua kyseisessä aineessa.

Osaamiserojen kasvusta on syytäkin olla huolissaan. Suomen menestys on monella mittarilla vaarassa. Peruskoulun päättävien keskuudessa matematiikan osaaminen on pahimmillaan 3. luokan osaamisen tasolla, kun parhaimmat laskevat jo ylioppilaskokeen tasoista matematiikkaa.

Siihen on myös syynsä, miksi matematiikka korostuu opiskelijavalinnoissa. Matematiikka on paljon enemmän kuin vain plussaa, miinusta, kertomista ja jakamista. Matematiikan avulla opimme analyyttisia ja kriittisiä ajattelutaitoja, ongelmanratkaisua ja monia muita taitoja, joita tarvitaan kaikilla aloilla ja arkisissa toimissa.

Monet peruskoulun oppilaat eivät kuitenkaan osaa hahmottaa, mihin kaikkeen matematiikkaa voi arjessa soveltaa. Laskukaavojen kertaamisen sijaan tarvitsemme enemmän matematiikan soveltamista sekä innostavia ja motivoivia tapoja oppia.

Keskustelua matematiikan mahtavuudesta tulee jatkaa yhden teemapäivän sijaan koko seuraava vuosikymmen. Kielteisyyden sijaan yhteiskunnan pitää kiinnittää huomiota matematiikan osaamisen merkitykseen.

Ratkaisuja osaamisen kehittämiseen on olemassa. Voimme kehittää matematiikan oppimisen menetelmiä, yhdenmukaistaa matemaattista sisältöä varhaiskasvatuksessa ja vahvistaa matematiikan erityis- ja tukiopetusta. Ennen kaikkea meidän tulee asettaa matematiikan osaamisen kehittäminen kansalliseksi tavoitteeksi.

Anniina Sippola

erityisasiantuntija, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide