Isäksi pakottaminen ei ole lapsen etu

Vanhemmuuden on oltava miehelle valinta yhtä lailla kuin naisellekin.

Isäksi voi tulla myös tahtomattaan.

4.11. 2:00

Oma tahto -kansalaisaloitteen ehdotus aborttioikeuden vahvistamiseksi hyväksyttiin eduskunnassa. Tulevaisuudessa abortin saamiseksi riittää raskaana olevan oma tahto.

Aloitetta käsitelleen valiokunnan esittämässä laajemmassa kokonaisuudistuksessa tarkastelu tulisi ulottaa myös isyyden muodostumiseen.

Nykyisin lapsen biologinen isä todetaan viime kädessä dna-testillä. Todettu biologinen suhde tarkoittaa automaattisesti myös juridista suhdetta, jonka kautta lapselle muodostuu oikeus tavata ja periä biologinen isänsä. Isälle puolestaan muodostuu elatusvelvollisuus.

Biologisen suhteen selvittämisen lisäksi olisi tärkeää kuulla miehen tahto isyyteen. Isäksi pakottaminen ei ole lapsen etu. Lapselle tärkeintä on tulla hyväksytyksi sellaisena kuin hän on.

On hienoa, että myös itselliset naiset voivat saada hedelmöityshoitoja. Tällöin lapsen biologisesta isästä ei tule juridista isää. On ristiriitaista, että samaan aikaan lainsäädäntö mahdollistaa biologisin perustein isyyden vahvistamisen vastoin miehen tahtoa. Koska abortti on naisen valinta, steriloimattoman miehen on oltava lähtökohtaisesti valmis sitoutumaan isyyteen, mikäli hän toteuttaa seksuaalisuuttaan yhdynnän muodossa.

Miesten lisääntymisoikeuksien tunnustaminen on tärkeää tasa-arvoisen vanhemmuuden ja isyyden arvostuksen vahvistamiseksi. Jotta miehet voivat yhä enemmän sitoutua isyyteen, on vanhemmuuden oltava miehelle valinta yhtä lailla kuin naisellekin. Ihmisiä ei tule asettaa sukupuolen mukaan eriarvoiseen asemaan lisääntymisoikeuksien suhteen.

Isä vastoin tahtoaan

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide