Ihmisen rajat ovat tulleet vastaan

Työelämä on tutkitusti muuttunut intensiivisemmäksi ja vaativammaksi. Seuraukset näkyvät.

12.11. 2:00

Tutkijat Tuula Helne ja Toni Ruuska kirjoittivat (HS Vieraskynä 5.11.), miten jatkuva talouskasvu ei ole enää mahdollista: luonnon rajat ovat tulleet vastaan. Olen samaa mieltä, mutta lisään, että myös ihmisten rajat ovat tulleet vastaan. Vaikka talouskasvu on kehittänyt ihmisten materiaalista elintasoa, sen vaatimus aina vain nopeammasta ja suuremmasta tuottavuuden kasvattamisesta uuvuttaa yhä useamman.

Työelämä on tutkitusti muuttunut intensiivisemmäksi ja vaativammaksi. Seuraukset näkyvät. Mielenterveyssyyt ovat jo suurin peruste työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiselle ja pitkille sairauspoissaoloille. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD arvioi vuonna 2018, että mielenterveysongelmien vuosikustannukset Suomelle ovat 11 miljardia euroa. On todennäköistä, että summa on vain kasvanut. Myös hyvinvointialueet ovat tilanteen edessä pulassa, sillä kasvavaan palvelutarpeeseen ei kyetä vastaamaan.

Talouskasvun nähdään kuvastavan hyvinvointia ja olevan siksi itseisarvo. Mutta jopa bruttokansantuotteen kehittäjä, taloustieteilijä Simon Kuznets korosti, ettei sitä tulisi käyttää hyvinvoinnin mittarina selvien puutteiden vuoksi.

Tutkijat ovatkin jo pitkään kehittäneet vaihtoehtoisia talousmalleja, jotka mittaavat talouden hyvinvoinnin lisäksi myös ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Niitä olisi aika ottaa käyttöön ennen kuin ylikulutukseen perustuva tapamme elää polttaa planeetan lisäksi myös meidät ihmiset loppuun.

Julia Sangervo

psykologian kandidaatti ja aluevaltuutettu (vihr)

Tampere

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide