Tuleva presidentti muistetaan yhdestä asiasta

Seuraavalla presidentillä on runsas vuosi aikaa oppia ulkopolitiikasta kaikki, mikä on opittavissa.

17.11. 2:00

Silmäätekevä suomalainen saa näinä aikoina haastatteluissa varautua yhteen kysymykseen: ja miten sitten on presidenttiyden laita?

Kysymyksestä pääsee eroon sanomalla, ettei todellakaan pyri presidentiksi, ja sanomalla sen selkeästi. Silloinkin voi joutua vastamaan kysymykseen toistuvasti.

Tekokainolla kiertelyllä onnistuu lähinnä vahvistamaan, että valtakunnan ykkösvirka kiinnostaa ja että itsearviointi mahdollisuuksista on meneillään.

Nykyinen presidentti Sauli Niinistö on virassa toista kuusivuotista kautta, eikä hän voi enää asettua ehdolle.

Näin vaikeina aikoina vain politiikan osaajilla on kilvassa menestyksen edellytykset. Harjoitteluaikaa ei anneta. Voittajalla täytyy olla selvä kuva siitä, mitä voi tapahtua seuraavan kuuden vuoden aikana.

En aio tässä yhteydessä luetella ehdokkaiden ja mahdollisten ehdokkaiden nimiä, mutta pieni katsaus maastoon on paikallaan.

Toinen kysymys ehdokkaille menee jo itse asiaan. Entä ulkopolitiikka?

Maisema on pelottava. Se on ollut sitä ennenkin, mutta taidolla tai onnella Suomi on selvinnyt ihmeen hyvin.

Kun Euroopassa riehuu sota, Suomen asema maailmassa eli ulkopolitiikka on Suomelle aivan ratkaisevan tärkeä asia. Ulkopolitiikka on nyt suurten muutosten keskellä, ja presidentillä on ulkopolitiikassa ratkaiseva rooli.

Perustuslain 93. pykälän mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Siitä enemmän tuonnempana.

Presidenteillä on ollut ulko- ja puolustuspoliittista valtaa koko itsenäisyyden ajan, mutta ei heitä muisteta pelkästään siitä.

Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg (1919–1925) oli ennen kaikkea laillisuuden ja parlamentarismin muotoilija, ja siitä häntä jälkikäteen kiitetään. On paljon helpompaa olla yksi EU-maista, kun oma perustuslaki on kunnossa. Siitä kiitos Ståhlbergille.

Lautaskiistoja olisikin turha viritellä.

Myös Niinistö tiedetään laillisuusmieheksi, kuten hänen hieman nurinkurinen puheenpartensa osoittaa. Hän esimerkiksi ei ”lähde spekuloimaan vaihtoehdoilla, joita ei ole vastaan tullut”.

Tuli niitä vastaan tai ei, Niinistö on kuitenkin saanut suomalaisilta korkeat pisteet Suomen päättäessä hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä, ilman Niinistön aiemmin ehtona pitämää kansanäänestystä.

Ei ole ollut pahemmin erimielisyyden merkkejä siitä, kumpi edustaa Suomea Naton korkeimmalla tasolla, presidentti vai pääministeri. Niinistöllä on asiaan vahva kanta, eikä pääministeri Sanna Marin (sd) ole juuri pannut vastaan. Lautaskiistoja olisikin turha viritellä, kun Nato-jäsenyysasia on vielä kesken.

Alussa epäiltiin, että Niinistölle olisi vaikeinta olla hiljaa taloudesta, mutta yhä synkkenevässä maailmanpoliittisessa tilanteessa tärkeysjärjestys on ollut selvä. Ulkopolitiikan johtamista odotetaan myös seuraavalta presidentiltä. Presidentin tehtävänä on nyt kartoittaa reitti eteenpäin Venäjän naapurina ja EU:n sekä toivottavasti myös Naton jäsenenä.

Pääministeri edustaa Suomea EU:ssa, ja sillä rintamalla jää on ohuinta presidentin ja valtioneuvoston suhteissa. Seuraavan runsaan vuoden aikana presidenttiehdokkaiden pitäisi vastata siihen, miten sovittaa yhteen ulkopoliittiset valtaoikeudet ja yhteistyö hallituksen kanssa Ukrainan sodassa ja monessa tulevassa kiistassa.

Kysymys käy aina vain vaikeammaksi, jos ryhdytään lähentämään EU:ta ja Natoa.

Eikä maailma lopu Venäjään, Ukrainaan tai edes Yhdysvaltoihin. Viime aikoina on puhuttu paljon Kiinan merkityksestä Euroopalle, mutta tulokseen ei ole päästy. Presidentiltä tullaan vaatimaan vastausta Kiinan suureen arvoitukseen.

Tässä on tulevalle presidentille tekemistä, halusi hän ei. Jos presidenttiehdokkaalla on kotimaisia mieltymyksiä, joihin hän on ajatellut käyttää aikaansa, hänen täytyy siirtää ne tuonnemmaksi ja vastata ensin ulkopolitiikan kysymyksiin. Niillä on kiire.

Kirjoittaja on turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt toimittaja.

Oikaisu 18.11.2022 klo 11.53: Kirjoituksessa oli aiemmin väärä perustuslain pykälän numero. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa perustuslain 93. pykälän eikä yhdeksännen pykälän mukaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide