Venäjän muutoksen varaan ei kannata laskea

Venäjän Ukrainassa aloittaman suurhyökkäyksen seurauksena Suomen itäraja on nyt jännitteinen tavalla, jota se ei ole ollut vuosikymmeniin.

10.11. 2:00 | Päivitetty 10.11. 6:06

Viime aikoina on taatusti saanut olla kummissaan, jos on vasta alkanut seurata turvallisuuspolitiikasta käytävää keskustelua.

Joku puhuu jo innoissaan ydinaseiden tuomisesta Suomeen turvaksi Venäjää vastaan. Toisaalla Venäjän asevoimat julistetaan niin heikoiksi, ettei niistä ole Suomelle uhkaa.

Keskeiset poliitikot ja asiantuntijat pyrkivät yhdistelemään rauhoittelua ja kriisitietoisuuden lisäämistä. Painotukset hiukan vaihtelevat, mutta pääviesti on yhdenmukainen: Suomeen ei kohdistu mitään akuuttia sotilaallista uhkaa, mutta muutosten ja puutteidemme huomaamiseksi tarvitaan valppautta. Kansainvälinen tilanne on kiristynyt, mutta varautumisemme taso on korkea.

Hätäännykseen ei olekaan syytä. Suomessa voi nukkua yönsä siinä mielessä rauhassa.

Samalla on turha kiistää, että tilanne muuttui Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Yhtenä sen seurauksena Suomen itäraja on nyt jännitteinen tavalla, jota se ei ole ollut vuosikymmeniin. Eikä mitään muutosta parempaan ole näköpiirissä. Ennemminkin on varauduttava siihen, että Venäjä kohdistaa Suomeen jatkuvasti painetta. Se todennäköisesti vain kovenee, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa saa jonkinlaisen ratkaisun.

Venäjän asevoimiin ei pidä suhtautua ylimielisesti, vaikka kaikki toki näkevät niiden surkeuden Ukrainassa. Asevoimien ongelmat ovat sinänsä yleisiä Venäjän hallinnon ongelmia: valtava korruptio, taipumus valehdella johdolle ja julkisuuteen sekä johdon haluttomuus tunnustaa virheitä, mikä estää kehityksen. Niinpä Venäjän armeija ei ollut sellainen kuin se esitti olevansa eikä sellainen kuin Venäjän johtaja Vladimir Putin sen kuvitteli olevan.

Venäjän armeija on raaka ja kunniaton.

Se on kuitenkin raaka ja kunniaton armeija, jonka johdolle siviilien tai omien sotilaiden hengellä ei ole merkitystä. Se saa naama ruvellakin tehtyä kaikenlaista ikävää, kuten tuhottua etäältä sähkö-, vesi- ja lämpölaitoksia Ukrainassa.

Eikä Venäjän muutoksen varaan kannata kauheasti laskea. Venäjän omanlaisensa historia vähintäänkin jarruttaa demokratiaa. Vallanpitäjien propaganda on vahvistanut nationalistisia höyryjä, mutta taipumus imperialistiseen ajatteluun oli vankka jo vanhastaan. Iso osa kansasta seuraisi mielellään voitokasta sotaa. Sota toki vaatii innokkaan johtajan. Putin ei ole mikään poikkeustapaus Venäjän johtajien pitkässä rivistössä.

Yönsä voi nukkua vielä paremmin, jos varautuu ikävyyksiin. Siksihän Suomi on liittymässä Natoonkin.

Nato-jäsenyys tuo kaikenlaista uutta. Näitä isoja linjauksia pohditaan nyt, niistä puhutaan julkisuudessa, niihin pyydetään lausuntoja. Lisäksi on paljon sellaisia turvallisuuteen liittyviä asioita, joita pitäisi pohtia, vaikkei Suomi olisi hakenut Nato-jäsenyyttä. Niihin myös presidentti Sauli Niinistö viittasi tällä viikolla.

”Kun yhteiskuntana varaudumme tulevaan, on viipymättä laitettava tiukasti kiinni kaikki sellainen, mikä kenties vielä on löyhällä”, Niinistö sanoi, mutta vanhasta oppineena jätti esimerkit mainitsematta.

Kiinteistöjen ja asuntojen myymisen rajoittamisesta sekä kriittisen infrastruktuurin paremmasta suojaamisesta keskustellaan jo julkisesti, mutta paljon muitakin kysymyksiä on edessä. Miten viranomaisilla olisi nykyistä parempi kuva investoinneista ja omistusrakenteista? Ketkä ja millaiset yritykset pääsevät kiinni kriittiseen infrastruktuuriin? Rajataanko joitakin viranomaistehtäviä pois kaksoiskansalaisilta? Olisiko huoltovarmuuden vuoksi tärkeämpää puhua radasta Norjan Narvikiin kuin tunnin junasta?

Kaikki on tietenkin tehtävä kansanvaltaisessa järjestyksessä ja niin, ettei kotoutuneita suomenvenäläisiä työnnetä sivutuotteena Putinin propagandan syliin. Ylipäätään on huolehdittava, että Suomi tuntuu kaikista sen asukkaista hyvältä ja reilulta maalta.

Venäjän helmikuussa aloittaman hyökkäyksen vaikutukset Suomessa olivat vavahduttavia. Jälkijäristyksiä on tulossa vielä pitkään.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide